Miten vetotreeni tehdään?

Otsikon kysymykseen on helppo vastaus: juoksemalla. Lisäämällä kysymyksen ympärille muuttujia, saadaan myös vastaukseen lisää ulottuvuuksia. Mikä on sopiva ympäristö treenille? Onko mahdollista juosta se yhdessä? Mitkä ovat sopivat vauhdit ja miten niitä seurataan? Miten tsempataan onnistuneesti toista? Miten treenistä palaudutaan? Tämän viikon kohdalla lähdimme ratkaisemaan näitä kysymyksiä seuraavasti.

Kun minä viime syksynä treenasin ohjelman mukaan, oli vetotreeni huomattavasti enemmän mahdollisuus kuin uhka. Paikallinen urheilukenttä oli auki (ainakin yleensä, saattaa olla että joskus piti kiivetä aidan yli porttien ollessa lukittu) ja siten sopiva ympäristö. 400 m radalla oli helppo pysyä matkan laskemisessa kärryillä 2000 m vedoissa ja jos laskut meinasivat mennä sekaisin, saattoi gps-mittauksen apuun luottaa, koska ulkotiloissa satelliitit löytyivät nopeasti. Lapsillekin oli aina mukavasti puuhaa kentällä meidän vanhempien juostessa.

Vaimon aloittaessa oman valmentautumisensa näin talvisaikaan, oli vetojen toteuttamisen yllä huomattavasti enemmän kysymyksiä (ei toki sentään uhkia). Urheilukenttä ei tietenkään ole käytössä. Teillä vedot toki voisi juosta, mutta siinä pitäisi seurata kelloa huomattavasti skarpimpana, jottei vedot venyisi liian pitkiksi. Lisäksi tiet ovat tähän aikaan vuodesta usein liukkaita, joka tuntuu sitä isommalta jännitysmomentilta mitä kovempaa pitää juosta. Ja vedoissahan yleensä juostaan kovaa. Lisäksi tiellä juostaviin vetoihin ei pysty lapsia ottamaan mukaan ollenkaan samalla tavalla.

Jossain vaiheessa hieman ennen ohjelman alkua nousi molemmille mieleen yksi ratkaisu. Ouluhalli. Matkaa hallille tulee toki n. 75 km, joten jatkuvasti ei pelkän juoksemisen takia tule sinne asti lähdettyä. Mutta päätimme kuitenkin, että mahdollisimman moni vetotreeneistä pyrittäisiin juoksemaan siellä. Näin onnistuttiin toimimaan ainakin ensimmäisen treenin kohdalla.

FullSizeRender 13.jpg

Viime hetken hiilarit matkalla kohti Ouluhallia.

Eilen siis otettiin suunnaksi Oulu ja Ouluhalli. Ennakkoon oli mietiskelty sopivia vauhteja. Ohjeena oli juosta 4*1000 m, joista kaksi ensimmäistä kympin ja kaksi viimeistä vitosen kisavauhtia. Väleihin kahden minuutin palautukset. Sitten 4*400 m, joista kaksi ensimmäistä vitosen ja kaksi viimeistä 3 km:n kisavauhtia. Väleissä 400 m hölkkäpalautukset. Vaimo ei ole koskaan juossut kyseisen mittaisia kisoja, joten tarkkaa käsitystä mainituista kisavauhdeista ei ollut. Teimme yhdessä jonkinlaisen arvion. Seuraava kysymys oli, miten pystyisimme juoksemaan arvion mukaisesti. Ulkoradalla gps on verraton apuväline. Se ei koskaan kykene antamaan täysin tarkkaa ja luotettavaa arviota juuri sen hetkisestä vauhdista, mutta jonkinlaisen arvion kuitenkin. Sisätiloissa yhteyttä on vaikeaa saada toimimaan ollenkaan tai ainakaan luotettavasti. Päätimme ottaa gps-mittauksen kelloista pois päältä ja käyttää korvaavaa arviointimenetelmää. Laskimme, minkälainen kierrosaika pitäisi olla, jotta vauhti olisi lähellä sopivaa. Ouluhallissa on n. 300 m kierros. Nämä arviot minä jäniksenä yritin pitää mielessä. Varmuuden vuoksi vaimo kirjoitti ne käteensä muistiin.

DSC_0435.JPG

Alkuverkkailun aikana katseltiin ratamerkinnöistä sopiva lähtöpaikka tonnin vedoille. Valitsimme sellaiseksi 400 m:n lähtöpaikka (tai itse asiassa muutama metri sen takaa), josta juoksimme maaliviivalle ja sitten kolme täyttä kierrosta. Ensimmäinen veto mentiin hieman turhankin kovaa, mutta toinen meni jo aikalailla suunnitellusti. Ei sitä heti voi osata. Otimme vahingon takaisin juoksemalla kolmannen sitä vauhtia, mitä ensimmäisen oli tarkoitus mennä ja sitten neljännen taas sitä ensimmäisen toteutunutta vauhtia. Näin saatiin juostua kaksi vetoa kummallakin vauhdilla. 400 m:n vedot päätimme toteuttaa niin, että lähdimme liikkeelle 800 m lähtöpaikalta, josta juoksimme reilun kierroksen 400 m lähtöpaikalle. 400 m:n hölkkäpalautuksen korvasimme 200 m kävelyllä. Näin päädyimme takaisin vetojen lähtöpaikalle. Vauhdit pysyivät tässä vaiheessa jo kohtuullisen hyvin hallinnassa. Kaikkeen tottuu.

DSC_0404.JPG

Loppuverkassa ei askeleen ehkä tarvitsekaan olla enää niin lennokas.

Vetotreenit on selkeästi mukavampaa juosta kaksin. Yksinään juostessa tulee lähinnä tuijotettua kelloa eikä siinä vierellä ole ketään kannustamassa. Voihan treenin toki toteuttaa niin, että toinen seuraa vauhtia, kommentoi ja kannustaa kentän reunalla. Tätä emme kyllä itse asiassa ole kokeilleet. Luulisin kuitenkin, ettei se ole ihan sama asia. Sen paikallaan seisovan, kelloa katselevan kommentit ja kannustuksetkin voisivat helposti tuntua turhan vaativilta. Eikä sivusta seuraamalla pysy samalla tavalla kartalla sen toisen juoksijan tuntemuksista. Sivusta olisi varmaan helppo sanoa, että nyt pitäisi vähän kiristää vauhtia. Niin, nimenomaan helppo sanoa. Vierellä juoksevan kannustus on jotenkin luonnostaan lempeämpää ja helpommin vastaanotettavaa. Ainakin meidän kokemus on tämä.

Yksi Ouluhallin hyvä puoli on se sama kuin urheilukentässäkin. Lapset saattoivat tulla mukaan ja heille riitti puuhaa treenin aikana. Ihan koko Ouluhallin lajiarsenaali ei eilen ollut käytössä, kun palloilualueella pelattiin pesäpallon B-tyttöjen SM-karsintaturnausta. Mutta sen eivät Konsta ja Hilla antaneet itseään häiritä vaan ottivat ilon irti käytettävissä olleista alueista; juoksivat radalla, hyppäsivät pituutta, pomppivat seiväshyppypatjalla, potkivat mukana ollutta pehmojalkapalloa jne. Jossain vaiheessa Hilla otti asiakseen juosta aina meistä vastaan antaakseen läpsyt. Konsta taas keskittyi volttien hyppimiseen. Treenin aikana voltteja kertyi varmasti kymmeniä.

DSC_0423.JPG

Sitten se palautuminen. Hallissa juokseminen mahdollisti pääsyn pesulle heti treenin jälkeen. Siitä siirryttiin syömään hyvin. Kaikki saivat vatsansa täyteen oululaisessa ravintolassa, jonka lasagnea Hilla kommentoi ”niin hyväksi, ettei sitä voi uskoa”. Taisi touhukkaan aamupäivän perään tosiaan ruoka maistua. Syömästä jatkettiin päivää elokuviin. Onneli, Anneli ja salaperäinen muukalainen oli koko perheen mielestä oikein kiva elokuva. Eikös se niin ole, että ravinto ja sopiva vastapaino treenille ovat palautumista edistäviä asioita? Tällä kertaa saimme sopivasti niitä molempia. Kun illaksi ehdimme kotiin ja lauantaisaunaan, ei kenenkään tarvinnut pitkään odottaa, että pääsimme seuraavaan palautumiselle tärkeään osaan eli lepoon. Levolle oli tarvettakin, olihan tänään edessä uusi liikunnallisesti aktiivinen päivä, ohjelmassa pitkää lenkkiä, jalkapallon harjoitusturnausta ja liikkaria, mitä kenelläkin.

Maraton on pitkä aika tehdä kaikkea kivaa!

Jokuhan voisi luulla, että maratonjuoksun seuraaminen on, noh jos nyt ei tylsää, niin ainakin pitkäveteistä ja tapahtumaköyhää. Voin luvata, että ei ole. Yhden huollettavan seuraaminen, kahden lapsen peräänkatsominen ja kolmen kassin raahaminen pitävät huolen, että koko ajan on jotain pientä käsillä. Rapsan voisi sitä paitsi kirjoittaa vaikka kaikista niistä vastoinkäymisistä, jotka tyydyttävän kuvan ottaminen juoksijoista vaatii. Se kun voi olla todella turhauttavaa. Aina on jonkun Padi edessä tai toisen kännykkä omassa zoomissa. Kädet paleltuvat ja lapset tahtovat pelikaveria. Ja ne kolme urheilukassia jäivät vartioimatta. Jos nopeus on voimaa, jota taito hallitsee, niin huoltaminen on ketteryyttä, jota mestaroi pitkä pinna!

Vakavasti ottaen, kun itsekin jännittää kisaa, ei sitä voisi jättää näkemättä. Hyytävä kylmyys ja kova tuuli ovat aika pientä, kun tietää, miltä se tuntuisi juostessa. Kisapaikat ovat yleensä koulun tai puiston läheisyydessä, joten lapsillekin riittää tekemistä. Kaarinan maratonin kisajärjestelyt olivat onnistuneet ja maratonmatkan juokseminen neljänä kierroksena oli katsojan näkökulmasta hyvä ratkaisu. Kannustuspaikan vaihtelu vieraalla paikkakunnalla olisi ollut huomattavasti vaikeampaa. Tässäpä kisapäivän tunnelmia lasten suusta.

No niin, kyllähän me pitkä matka taivallettiin, että päästiin Turkuun ja seuraavana aamuna Kaarinaan. Maratonin starttia ehdimme jo odottaa kovasti, että pääsisimme kannustamaan isiä! Isi lähti liikkeelle juoksemalla ja hyvä niin, sillä ulkona oli kylmä. Minä (L) vähän jumppasin ja venyttelin isin kanssa ennen juoksua. Juoksijat näyttivät tyylikkäiltä, koska niitä oli iso porukka. Meillä oli kolme kassillista vaatteita mukana, mutta ei me niitä paljon tarvittu, koska me hypittiin maailman suurimmassa lehtikasassa.

img_0424

Maratonpaikalla oli tuulista ja siellä oli kivaa. Minä keinuin leikkipuistossa ja kävin kiipeilytelineillä. Maraton juostiin neljänä kierroksena, joten meillä oli aina noin 40 minuuttia aikaa leikkiä ja sitten mentiin kannustamaan ohi vilahtavaa isiä. Isin juoksu näytti hyvältä ja samalta kuin ennenkin kotona ja se jaksoi antaa läpsyn joka kierroksella.

dsc_0979

Kolmannelle kierrokselle lähtiessä isi oli kysynyt, missä minä (I) olen. Olin pelaamassa areenalla. Mutta viimeiselle kierrokselle tulin taas kannustamaan. Maratonin aikana tein pomputteluennätyksen jalkapallolla. Nyt se on kaksikymmentä. Sain yleisöstä pelikavereita aina välillä ja lähellä oli areena, jossa pelasin yksinkin. Lähellä oli myös kallio, jolla oli kiva kiipeillä. Kerran meinasin pudota.

dsc_0031Välillä meidän täytyi käydä lämmittelemässä kisakansliassa koululla ja syödä eväitä. Maratonjuoksijat syövät geeliä ja energiapatukoita. Me syötiin banaania ja sämpylää.

Iskä juoksi enkkarin. Se tuntui mukavalta. Isistä huomasi, että se oli juossut, koska koskin sitä selästä ja se oli ihan hikinen.

Juoksun jälkeen me mentiin kylpylään. Siinä oli samassa kahvila ja siellä oli kaksi lasten allasta: vauvojen allas ja isojen lasten allas ja monta aikuisten allasta. Sitten siellä oli musta aukko ja rengasliukumäki. Uinnin jälkeen me syötiin hyvin koko perheellä ja kavereitten kanssa.

Uefan hommissa

Harrastuksen kautta voi joskus melkein kuin vahingossa päästä mukaan huikeisiin juttuihin. Sellaisiin, joihin ei olisi kuvitellutkaan pääsevänsä. Tänä syksynä olen ollut mukana jo parissakin sellaisessa. Viimeksi U17 EM-karsintaottelujen järjestelyissä.

 

Mistä kaikki minun näkökulmastani alkoi?

Kesällä olimme urheilukentällä koko perheellä. Olimme tosin montakin kertaa, mutta yksi kerta erottui muista. Lapsilla oli urheilukoulua ja me vanhemmat hölkkäilimme kevyesti rataa ympäri ja venyttelimme nurmikolla. Taisi olla menossa keventelyt NUTS Pallasta varten. Hölkkäillessäni näin, kuinka jalkapalloseuramme puheenjohtaja ja yksi toinen aktiivi kävelivät kentälle. Heillä oli seuranaan minulle siinä vaiheessa tuntematon mies, jolla oli iso laukku olallaan. Ajattelin, että seurasta ollaan tekemässä lehtijuttua tai jotain. Tosin paikallislehden toimittajaksikaan en tuota kolmatta miestä tunnistanut. Jatkoimme juoksua ja tulimme hieman lähemmäs kolmikkoa, jolloin seuran puheenjohtaja huikkasi käymään heidän luonaan. Jotta kuulisin ”mitä minunkin pääni menoksi on puuhattu”. Tullessani kolmikkoa lähemmäs tuli tuo kolmas mies hymyillen minua vastaan tervehtiäkseen ja esittäytyi. ”Ville Nylund, Palloliitosta”. No niinpäs olikin. Sama mies, jonka edesottamuksia HJK:n laitapakkina olin seurannut mm. kolmessa Mestarien liigan lohkovaiheen pelissä syksyllä 1998. Niissä ainoissa Suomessa pelatuissa lohkovaiheen pelissä ikinä. Ville ansaitsi silloin kunnioitukseni taistellessaan Kaiserslauternin, Benfican ja PSV Eindhovenin laitapelaajia vastaan. Ja nyt hän seisoi hymyillen edessäni  ja puristi kättäni. Taisin hieman jäätyä.

Sitten siirryttiin aiheeseen. Raahe oli saamassa järjestettäväkseen kaksi U17-ikäluokan EM-karsintaottelua ja menossa oli ottelupaikan tarkistaminen. Ja minun pääni menoksi oli suunniteltu pelaajien saattajien hankkiminen. Meidän joukkueen pelaajilla olisi siis kunnia taluttaa kentälle otteluiden pelaajat. Täytyy myöntää, etten meinannut malttaa odottaa illalla odottavia treenejä, jotta pääsisin kertomaan pelaajillemme ja heidän vanhemmilleen asiasta.

Ennakkovalmisteluja

Varsinainen työ alkoi sitten paljon myöhemmin. Uefa on tarkka siitä, että heidän tapahtumissaan asiat tapahtuvat järjestyksessä. Otteluihin tarvittiin saattajien lisäksi lipunkantajia, pallopoikia, paarinkantajia, kuuluttaja, järjestyksenvalvojia, lipunmyyjiä, kioskimyyjiä, VIP-tilat ja sinne tilaisuus ja paljon muuta. Työtä oli paljon, mutta onneksi oli tekijöitäkin. Jokainen hoiti oman osuutensa ja tarvittaessa pyydettiin ja annettiin apua toisilta. Saattajia lupautui joukkueestamme mukavasti, vaikka otteluajat olivat työssäkäyville vanhemmille haastavat: pe klo 14 ja ma klo 13. Minkäs teet, kun kentällä ei ole valaistusta? Muutaman saattajan verran jäi vajaaksi, mutta siinä tuli vuotta vanhempi ikäluokka apuun ja riittävä miehitys oli koossa.
Ennen ottelupäiviä kävimme vielä Oulussa katsomassa karsintaturnauksen avauspäivän ottelun Suomi-Ruotsi. Saamassa oppia ja varmaan vähän nostattamassa kisatunnelmaakin.

14463237_10154484261390053_4997260484314163284_n

Raatissa © Janne Kippola

Ensimmäinen ottelupäivä: Ruotsi – Bulgaria

Ottelupäivänä ilmassa oli jännitystä. Olin hoitanut oman osani, mutta tietysti jännitti tulevatko kaikki ilmoittautuneet paikalle. Edellisillan harjoituksiin oli suurin osa päässyt mukaan, mutta ei ihan kaikki. Luotin kyllä, että ilmoittautuneet haluavat tulla paikalle, mutta ainahan voi sattua sairastumisia. Kentälle mennessäni kuulin, että Uefan tapahtumavastaava on tarkka mies. Esimerkiksi kentän maalit eivät olleet Uefan vaatimusten mukaiset. Pelilupa saatiin, mutta samalla ilmoitettiin että maanantain toiseen peliin pitää jostain hommata mitat täyttävät maalit. Kaikki saatiin onneksi kuntoon ja saattajatkin tulivat paikalle hyvissä ajoin. Ilmassa oli nähtävissä jännitystä, kun 8-vuotiaat tytöt ja pojat odottivat omaa vuoroaan.

img_5436

FC Raahe 08 ja Ruotsi U17 lähdössä kentälle. © Janne Kippola

Konstan kommentit ensimmäisestä pelistä: ”Oli se kyllä aika hienoa saattaa maajoukkuepelaajia eka kertaa. Mun saatettava teki hienon vaparimaalin. Vitsailin pelin jälkeen, että annoin vinkkejä vapareista saattamisen aikana. Ruotsi voitti 3-1.”

Toinen ottelupäivä: Bulgaria – Suomi

Viikonlopun aikana seuran puheenjohtaja oli saanut jostain taiottua lainaksi mitat täyttävät maalit. Muutenkin toisena pelipäivänä osattiin jo huomioida Uefan toiveita paremmin, joten ei tarvinnut jännittää niin paljoa peliluvan saamista. Odotukset olivat muutenkin korkealla saada aikaan hieno tapahtuma. Suomen odotettiin kiinnostavan sen verran enemmän, että yleisöä tulisi paikalle enemmän. Lisäksi klo 13 alkamisaika mahdollisti paikallisten koulujen osallistumista paremmin kuin perjantain klo 14. Yleisöä olikin lopulta arviolta 600. Yhden alakoulun opettajat ja oppilaat olivat muodostaneet ison huutosakin, joka pitikin kiitettävästi tunnelmaa yllä ja loi mielikuvan isosta tapahtumasta. Sitähän se olikin, maaottelut Raahen kokoisessa kaupungissa ovat harvinaista herkkua lajissa kuin lajissa.
Saattajille oli luvassa hieman extraa perjantaihin verrattuna, kun Palloliitto toi heille Suomi-paidat käytettäväksi.

img_5442

Tuleva Huuhkaja? © Janne Kippola

Konstan kommentit Suomen pelistä: ”Saatoin Suomen numero 2:n kentälle. Suomi teki komean kulmapotkumaalin, joka haiskahti kyllä paitsiolta. Suomi voitti 1-0 ja pääsi jatkokarsintaan. Oli kivaa saattaa Suomen pelipaidassa. Me saattajat saatiin lahjaksi Suomi-pehmopallot ja seura hienon viirin.”

Kaiken kaikkiaan koko EM-karsintaturnaus oli hieno projekti, jossa oli etuoikeus olla mukana. En olisi ehkä koskaan päässyt tällä tavalla osallistumaan mihinkään vastaavaan, jos en olisi pari vuotta sitten lähtenyt mukaan valmentajaksi. Onneksi lähdin.

 

Minimaraton ja Terwaturnaus

Koko perheen liikunnallinen viikonvaihde piti sisällään Minimaratonin Kempeleessä lauantaina ja jalkapallon Terwaturnauksen Oulussa sunnuntaina. Minimaratonilla lapset juoksivat ja vanhemmat kannustivat (tosin isi pääsi kirittämään Hillaa). Terwaturnauksessa Konsta oli pelaajana, isi valmentajana sekä äiti ja Hilla kannustajina. Kaikille siis riitti oma roolinsa.

Minimaraton

DSC_0477

Mitali sateiselta minimaratonilta ©Päivi Kippola

Hilla
”Minimaratonilla oli kivaa. Se oli lyhyt, sama matka kuin viime vuonnakin. Koko ajan näkyi maali. Juoksu meni hyvin, voitin isin. Lähdössä oli vähän ahdasta. Maalissa sai mitalin ja kaikki osallistujat sai karkkipussin, legohahmon ja pillimehun. Ostettiin kisan jälkeen urheilukaupoista minulle uusi uimapuku. Ja uimalasit.”

Konsta
”Juoksin 200 metriä. Lähtö meni loistavasti, koska olin mennyt eturiviin ja pääsin ennen tungosta liikkeelle. Jaksoin juosta koko matkan kovaa ja olin kolmas maalissa. Sain mitalin, niin kuin kaikki muutkin. Meitä ennen  lähti kympin ja maratonin juoksijat. Minä lähdin samasta paikasta, mistä kympin juoksijatkin. Minimaratonilla oli kivaa. Sen jälkeen käytiin urheiluliikkeessä ja sain uudet jalkapallomaalivahdin hanskat.”

 

Terwaturnaus

CSC_0640

Yhdessä tuuletetaan ja alhosta toisemme nostetaan ©Päivi Kippola

Konsta
”Olin mukana kilpasarjajoukkueessa, jossa oli minun lisäkseni Aapo, Onni, Daniel, Aatu, Ville, Henrik, Eino ja Ilja. Toinen meidän joukkue osallistui haastesarjaan. Ensimmäinen peli Tervareita vastaan voitettiin 9-2. Toinen peli hävittiin Ajaxille 8-1 ja kolmas peli OLSille 4-2. Neljäs peli HauPaa vastaan voitettiin 3-2. Tulimme lohkossamme kolmanneksi ja pääsimme otteluun sijoista 5-6. Sijoituspelissä voitettiin ensimmäistä kertaa Ajax 4-1, minä tein kaksi maalia. Tulimme siis turnauksessa viidenneksi. Pelasin puolustajana kaksi peliä, kärjessä kaksi peliä ja maalissa yhden. Turnaus meni hyvin. Olin kenttäpelaajana numero 13 ja maalivahtina numero 1.
Turnauksessa oli mukavaa, kun sai pelata omaa suosikkilajia jalkapalloa yhdessä kavereiden kanssa. Meillä on kiva joukkue, jossa on paljon kavereita. Oli myös hauskaa, kun sain käydä pelien välissä kummisedän ja kaverin kanssa syömässä.”

 

Hilla
”Turnauksessa oli mukavaa, koska siellä oli puisto jossa sai käydä leikkimässä. Minulla oli mukana nukke, jalkapallo ja juomapullo. Lisäksi äidillä oli evästä. Pelien katsominen oli vähän tylsää, vähän kivaa ja vähän jännittävää. Katsoin kun Konsta pelasi ja isi valmensi. Konsta pelasi hyvin ja oli yhden kerran maalivahti. Isi valmensi mukavasti omaa joukkuettaan, ei huutanut liikaa eikä kovaa. Kotimatkalla kävimme hampurilaisilla ja jätskillä.

 

Liikunnallinen viikko

Ensimmäinen launtai Pallaksesta ja rapiat eteen ja taakse

 

IMG_7835.jpg

Keho ja mieli ovat viipyneet pitkään Pallaksen reissulla. Jaloissa on muistona hiertymät kantapäiden yläpuolella ja ne ovat rajoittaneet juoksun toistaiseksi paljasjalkamaastoihin: hiekkarannalle ja urheilukentän nurmelle. Perjantaina juoksuaskeleet tuntuivat vielä täsmäkipuna oikeassa reidessä, mutta eilen onnistui jopa vedot ilman ongelmia lasten urheilukoulun aikana.

Viikko on tarjonnut täydellisen mahdollisuuden liikkumiseen lasten ehdoin. Pyöräily, uinti, marjametsä ja pihapelit ovat nyt olleet suosiossaan. Ja myös penkkiurheilulle ja fanittamiselle on ollut sijansa, kun kävimme Kalevan kisoissa Oulussa. Kisakatsomon fiilikset ovat ehdottoman käyttövoimaisia lasten mielikuvituksen ruokinnassa ja leikkien innoittajana. Kotona on nyt vedetty juoksukilpailuja, joissa sattumoisin on tullut muutama varaslähtö ja hypätty sängyn päälle korkeutta.

IMG_8313

 

 

 

Tämän viikon liikunnaliset spesialiteetit ovat ehdottomasti olleet rantajuoksu ja 40km:n pyöräily lasten kanssa! Hiekkarantajuoksu on osoittautunut erittäin mielenkiintoiseksi myös ulkopuolisista, sillä torstai-iltana sain innokkaan kaverin yhdestä koirasta ja perjantaina laumasta lapsia.  Kilometrejäkin kertyi ensimmäisellä kerralla 6 ja toisella 8, vaikka vesi oli suhteellisen korkealla, ja tyydyin sahaamaan noin 500m:n kaistaletta eteen taa.

IMG_8520

Mutta sitten siihen uskaliaaseen koitokseen pyöräillä 7- ja 4-vuotiaan lapsen kanssa 40 km päivän aikana. Mietimme lasten kanssa hyvissä ajoin, haluaisimmeko tuollaisen retken taittaa. Meillä oli matkalle hyvä syy: nähdä isi leirikoulussa. Isompi lapsista on tuon matkan taittanut ennenkin, mutta pienemmän pisin pyöräily on ollut 10 km. Alusta asti oli selvää, että pienemmän ei tarvitsisi koko matkaa ajaa itse, vaan ratkaisimme asian niin, että jätämme hänen pyöränsä 20km:n etapille ja tulomatkan hän on kyydissäni (aina olisi myös ollut mahdollista ottaa pienempi kyytiin myös kesken matkan). Teimme hyvät eväät ja varustauduimme kuumaan säähän juomarepuin, joka sekin oli pojan mielestä hienoa, kun sai käyttää isin varusteita.

Matkalla kului kaksi voimasuklaata, yhdet jäätelöt, ruokailu ja runsaasti vettä. Aikaa kului menomatkaan kolme tuntia ja takaisin 1h 40. Matka meni hyvin, tunsimme reitin hyvin, joten sitä pystyi käymään mielikuvissa läpi, olimme liikkeelä ajan kanssa, ja pidimme selvänä välietapit. Pienestä tuntui niin hyvältä kertoa isille, että pyöräili koko matkan itse ja vanhempi halusi kokeilla palatessa enkkaria, ja se saavutettiin. Pieni poni jäi yöksi lepäämään reheville laitumille.

IMG_8626

Jokainen on pikkuisen voittaja ©Päivi Kippola

 

IMG_8599

Pikkusankari ©Päivi Kippola

 

 

 

 

Kun työt on tehty

IMG_7679

Deep Breaths ©Päivi Kippola

 

Menossa on viimeinen viikko ennen Hetta-Pallaksen tunturiultraa. Nyt vaaditaan malttia ja harjoitteluksi riittää leppoinen vireen ylläpito. Päivän kevyen harjoituksen teimme lasten harrastusten lomassa. Pyöräilimme urheilukentälle lasten urheilukouluun ja me aikuiset hölkkäsimme (4km perusharjoitus), verryttelimme ja venyttelimme juoksuradalla urheilukoulun ajan. Olemme saaneet seuraksemme kentän laidalta liikkumaan myös muita urheilukoululaisten vanhempia ja se ilahduttaa.

Kotiin pyöräiltyämme söimme kasvispastaa ja muutoinkin riisit, pastat, leivät, puurot ja myslit kuuluvat nyt tehostetusti ruokalistallemme. Nestetankkausta emme ole vielä aloittaneet, mutta huomisesta alkaen juomapullot kulkevat mukanamme koko päivän. Laimeat marja- ja hedelmämehut lievästi Maltolla höystettynä riittävät ainakin allekirjoittaneelle.

Illan jalkapallotreenihöntsäily täytti toisen kevyen virittelyliikkumisen tehtävän tälle päivälle. Isä ja poika kulkivat pyörällä pelikentälle, toinen valmentamaan, toinen harjoittelemaan. Tosin pojan piti päästä kentälle jo tuntia ennen treenien alkamista ihan vain potkimaan palloa, ja tietysti myös treenien jälkeen piti pelailla vielä puoli tuntia joukkuekavereiden ja kentän vieressä olevan vastaanottokeskuksen poikien kanssa. Peli sujui hyvin, koska kaikki puhuivat sujuvasti jalkapalloa.  Aikuiset ihmettelevät toisinaan, että miten järjestää lapsille kolme tuntia hengästyttävää liikuntaa päivässä. Tänään taas tuntui siltä, että lapsille se aika ei edes riitä. Anna vain pallo, ja heitä saa houkutella kotiin.

Äiti ja tytär tulivat pelikentälle myöhemmin. Tytär pyörällä ja äiti hölkytellen. Aurinko paistoi vihdoin jälleen. Ihanaa olla matkan tässä vaiheessa. On mitä odottaa!

Pelipäivä

Arvatkaa, mikä tänään on jippiii!

Saa pelata monta peliä. Tietysti, tässäpä pelipäivän antia Innon kertomana.

Tänään pelattiin kivoja pelejä. Pelasimme neljä peliä Limingassa. Pelaaminen oli kivaa. Tein kaksi maalia. Ensimmäisen pelin voitimme 3-2 , toisen 2-0, kolmannen 4-1 ja viimeinen päättyi tasan 1-1. Tänään oli ensimmäinen kerta, kun pelasimme samoilla pelipaikoilla koko päivän. Olin pohjapelaaja, vaikka olen ollut aika paljon puolustajana.  Onnistuimme pelipaikkojen haussa ja meillä oli mukana taktiikkatauluja. Me pelasimme kolme peliä minun pallolla. Niin ja ensimmäistä kertaa joukkueella oli päällä oman joukkueen peliasut. Yhtään ei väsytä.

IMG_7603.JPG