Hän heitteli kuusenkäpyjä veteen ja nauroi kun huomasi, että ne saa poukkoilemaan tiehensä vain polskuttamalla vettä jaloillaan. Hauskempaa ei Ronjalla ollut koskaan ollut. Hänen jalkansa tuntuivat iloisilta ja vapailta kun ne saivat loiskutella vedessä, ja vielä iloisemmilta kun ne saivat kiivetä. …

lampi läikehti auringonkilossa ja loisti kuin lämpimin kulta. Mutta Ronja tiesi, että kulta oli petollista ja vesi jääkylmää. Kuitenkin hän riisui kiireesti vaatteensa ja sukelsi pää edellä veteen. Ensin hän kiljahti ja mutta nauroi sitten ilosta, ja hän ui ja sukelteli kunnes kylmyys ajoi hänet ylös. Ronja pujotti hytisten nahkamekon taas ylleen. Mutta se ei auttanut, nyt hänen piti juosta itsensä lämpimäksi. Ronja lähti liikkeelle ja viisti kuin peikko puitten lomitse ja kivien yli kunnes kylmyys kaikkosi ruumiista ja posket hehkuivat. Ja sitten Ronja jatkoi juoksua vain tunteakseen miten kevyesti se kävi. Hän juosta painalsi ilosta kiljuen….

Astrid Lindgren Ronja ryövärintytär.

Lainaus omistettu erityisesti Saara Päätalolle; metsänkeijulle.

Aiheeseen liittyvät postaukset

• Lomamatkan liikuttajat