Myrskynmerkkejä ja tuttavallisia potkukelkkailijoita – kaikkea sitä treeniviikkoon mahtuu

Nyt se on alkanut ja jo viikon kestänyt!; maratonvalmennus asiantuntijan opastuksella. Viikko on ollut antoisa. Ensin osallistuin juoksutestiin, jossa kartoitettiin tämänhetkinen kuntotasoni. Testi tehtiin seitsemänä 1800m:n juoksuna määrätyin vauhdein ja näiden sarjojen välillä otettiin syke ja mitattiin laktaatit. Testin tulos (alla) oli aika tavalla odotusten mukainen. Testitulosten ja valmentajalle taustoittamieni lähtötietojen, joissa kartoitin omaa tähänastista harjoitteluani ja suoritin pientä itsearviointia kehitystarpeistani, pohjalta Pasi the coach laati harjoitusohjelman, jota olen nyt viikon ajan seurannut.

img_3748

Testianalyysin mukaan

Vauhtiportaiden valinta ja testin kulku sujuivat onnistuneesti: laktaatti pysyi alhaalla ensimmäisten kuormien aikana ja kuormat 3-6 osuivat vauhtikestävyysalueelle. Tuloksista saatiin määritettyä sykerajat ja kuntotekijöiden suhde toistettavasti ja luotettavasti.

Peruskuntoalue on vahva ja laaja ja mahdollistaa vauhdeiltaan monipuolisen harjoittelun palauttavilla sekä kehittävillä tehoilla. Vauhtikestävyysalue on hieman ideaalista leveämpi, mikä on tässä vaiheessa harjoituskautta ihan luonnollista ja lisäämällä harjoitteluun vauhtikestävyyttä vahva peruskunto takaa nopean kehittymisen.

Testin perusteella suositellaan monipuolista peruskuntoharjoittelua alkaen kevyistä palauttavista tehoista aina laadukkaaseen PK-alueen ylärajalla tapahtuvaan harjoitteluun. Käytettäessä laadukkaita peruskuntovauhteja, kokonaisrasitusta tulee tarkkailla huolellisesti.

Vauhtikestävyysalueen kehittämiseksi tärkein laadukas harjoitus on säännöllisesti tehty nousujohteinen reipas lenkki. Testin mukaan lyhyet kilpailumatkat saattaisivat sujua luonnollisten ominaisuuksien vuoksi vahvasti ja niistä voisi saada vahvan sykäyksen vauhtikestävyysalueen kehitykseen maratonin lähestyessä.

Sykerajat

  • Reippaat lenkit: Sykkeellä 165, joka vastaa vauhtina noin 5.52 min/km
  • Kovat lenkit: Sykkeellä 173, joka vastaa vauhtina noin 5.29 min/km
  • Peruskuntoalue: Sykealueella 139 – 156 vauhdeilla 7.31 min/km – 6.19 min/km
  • Muukkoszone: 156 – 160 vauhti 6.19 min/km – 6.06 min/km
  • Vauhtikestävyysalue: Sykealueella 160 – 173 vauhdeilla 6.06 min/km – 5.29 min/km
  • Vauhtikestävyysalueen leveys: 37 sek/km (ideaali 32 sek/km)
  • maratonennuste: 4 h 17 m 17

 

Ensimmäinen viikko

Oli mahtavaa päästä harjoittelussa alkuun. Ensimmäinen viikko oli kova ja se tarkoitti 51 km juoksua + yu-treeniä. Harjoitteluun kului aikaa 8 h 10 min. Kropassa tuntuu hyvällä tavalla, yöt nukun sikeästi ja nälkä tulee nopeasti. Etävalmennus on toiminut hienosti. Kun pidän harjoituksistani päiväkirjaa sähköisesti, näkee koutsi heti kuinka harjoitus on toiminut. Muiden välittämiset OnTrailissa tsemppavat mukavasti ja erityisesti mieltä lämmittää, että valmentaja kulkee mukana fiiliksissäni. Kiitos Pasi.

Harjoituksista pidän päiväkirjaa OnTrailissa. Siellä viikkoni on näyttänyt tällaiseltä

nayttokuva-2017-01-22-kello-18-15-50nayttokuva-2017-01-22-kello-18-20-32nayttokuva-2017-01-22-kello-18-20-06nayttokuva-2017-01-22-kello-18-20-54nayttokuva-2017-01-22-kello-18-21-03

Luvassa rautaisen rukiista peruskestävyystreeniä ja irrottelua vähän sen yli. Ihaninta on, että mulla on nälkä niin tavoitteen suhteen kuin treenin jälkeisen energiavajeenkin takia.

 

 

 

Uutta kohti

Sosiaalisen median erilaisilla liikuntaan liittyvillä foorumeilla on kokemukseni mukaan tapana listata tavoitteita uudelle vuodelle ja joskus jopa arvioida niiden toteutumista. Olen itsekin tätä joinakin vuosina harrastanut. Usein tavoitteiden listasta on tullut aika pitkä. Tänä vuonna aion pitää listan hieman lyhyempänä. Tai ainakin yrittää.

fullsizerender-5

Tämä kuvastakoon asennettani alkaneeseen vuoteen ja sen liikunnallisiin (ja muihinkin) haasteisiin.

 

I) Parisuhdemaraton osa 5

fullsizerender-6

Tänä vuonna matkaamme siis huhtikuun lopulla Wieniin. Kaupunki ja koko maa on meille molemmille uusi tuttavuus. Uutta on sekin, että molemmilla on selkeästi oma roolinsa ja tavoitteensa. Vaimo aloittaa reilun viikon päästä oman valmistautumisensa Pasin valmennuksessa, jonka tavoitteena on rikkoa hänen ennätyksensä Wienissä. Minun tavoitteenani on taas olla hyvä, kannustava, sopivaa vauhtia etenevä ja kaikin mahdollisin tavoin Päivin suoritusta tukeva jänis. Aion suhtautua tehtäviini asiaankuuluvalla vakavuudella. Haluan tehdä kaikkeni, jotta tavoite onnistuisi. Juoksun aikana se voisi tarkoittaa esimerkiksi juomien hakemista juottopisteiltä, tuulen halkomista vastatuuliosuuksilla, kellon ja vauhdin tarkkailua, positiivisen ilmapiirin ylläpitämistä tai oikeastaan mitä tahansa, mitä jänisteltävä kaipaa tai pyytää. Juoksun ulkopuolella voin tukea hänen suoritustaan huolehtimalla matkajärjestelyistä ja järjestämällä tarvittaessa muutakin ajateltavaa kuin ennätysyritys. Juoksua edeltävälle illalle olen jo varannut oopperaliput, eikö se ole yksi hyvä tapa viedä ajatuksia pois kisasta?
Tähän tavoitteeseen valmistautumisen rinnalla haluan seurata samaa harjoitusohjelmaa ainakin jossain määrin. Jotta itsekin pysyn kunnossa. Ajattelen myös, että samalla pystyn tukemaan vaimoa ohjelman noudattamisessa. Ainakin itseäni tämänkaltainen vertaistuki auttoi syksyllä.

 

II) Ennätystä kohti

Wienin jälkeen alkaa oma valmentautumiseni kohti oman maratonennätykseni parannusyritystä. Minäkin valmentaudun edelleen Pasin johdolla. Tavoitteeni on juosta Vaasassa 2.9. maraton alle kolmeen tuntiin. Nyt se on sanottu. Tavoite on kova. Niin kova, etten koskaan kuvitellut itselleni sellaista asettavani. Viime syksyn valmennus sai minut kuitenkin ensin varovasti haaveilemaan tuon haamurajan rikkomisesta ja lopulta myös uskomaan siihen. Kaarinan ennätysjuoksun jälkiprosessoinnissa tein vaimon tuella päätöksen, että sitä lähdetään tavoittelemaan.

fullsizerender-9

Viesti väittää, että toivoa olisi vielä ollut. En kuitenkaan lähtenyt jahtaamaan hyväntekeväisyyspaikkoja. Juostaan tällä kertaa muualla.

Ensisijaisesti halusin lähteä enkkajahtiin legendaariselle Berliinin maratonille, mutta tällä kertaa en saanut arvonnassa paikkaa sinne. Arvontatulosta odotellessa olin jo miettinyt varasuunnitelmaa. Päätin jo aikaisessa vaiheessa, että varasuunnitelma on kotimainen maraton. Kaarinan kokemuksen myötä halusin tämän juoksun hieman aiemmalle syksyyn, jotta kovien tuulien ja kylmän sään todennäköisyys pienenisi. Nämä huomioiden ja osin sijainninkin myötä paikaksi valikoitui Vaasa. Sitä kohti siis mennään, alkuvuosi vaimon treenaamisen tukemisen ohessa ja Wienin jälkeen sitten kaikki juokseminen Vaasaan tähdäten. Minulla on hyvä valmentaja ja kova motivaatio toteuttaa ohjelmaa, jonka häneltä saan. Syyskuussa nähdään, riittääkö vauhtini ja kestävyyteni haluamiini lukemiin.

 

III) Paremmaksi valmentajaksi

fullsizerender-8

Huomaan pitäväni jalkapallovalmennuksesta koko ajan enemmän. Siksi haluan tänä vuonna oppia siitä taas paljon lisää. Näin lyhyellä kokemuksella se ei ole isokaan haaste. Tavoitteena tämä on sikäli huono, että sitä on vaikeaa mitata konkreettisesti. Koska oppimista on kuitenkin niin paljon, voin vuoden lopussa varmuudella sanoa tässä onnistuneeni.

 

IV) Ja paljon muuta…

Lisäksi haluaisin:
– pysyä terveenä ja onnistua treenaamaan säännöllisesti ja riittävästi
– osallistua johonkin polkujuoksutapahtumaan, jos maratonohjelma sen jossain vaiheessa sallii (tai ehkä Vaasan jälkeen)
– liikkua mahdollisimman usein koko perheellä
– onnistua pitämään liikunnan sopivan kokoisena osana elämääni

fullsizerender-10

HCM 2015 Mini Marathonin maalissa. Näitä juhlapäiviä lisää, kiitos 🙂

No, tulihan noita taas monta. Katsotaan vuoden lopulla, toteutuiko niistä joitain.

Ei edes säärimurtumaa! Liikuntavuosi 2016

csc_1089

Kiitollinen ©Päivi Kippola

Otsikko viittaa mummuni kieroon tapaan kannustaa meitä liikuntaharrastuksessamme. Hän jaksaa muistuttaa meitä liikkumisen vaaroista ja kehottaa tuon tuostakin säästelemään jalkojamme. Säärimurtumasta hän kertoi juuri ennen lähtöämme uudenvuodenjuoksulle Liminkaan. Tiet olivat peilijäiset ja hänen tuttavalleen oli sattunut paha onnettomuus jäisillä hiihtoladuilla samaisella paikkakunnalla. Sairaalan huonekaverin sääriluu oli murtunut, kannattaako siis juosta?

Mummon kommentit olisi helppo sivuuttaa sillä, että hän nyt sattuu pitämään huomiotaherättävistä uutisista ja dramaattisista tapahtumista ja kertoo niitä mielellään eteenpäin. Mutta noita sanoja ei noin vain olankohautuksella ohiteta 82-vuotiaalta sisukkaalta naiselta, jolta on viimeisen kahden vuoden aikana amputoitu molemmat jalkaterät. Mieheni kanssa olemmekin oppineet näkemään jokaisessa juoksussa kiitoksen aiheen: jalkani kantoivat, en saanut rasitusvammoja, kukaan ei loukkaantunut, meillä oli hauskaa, kunto kasvoi, kehityin, opin itsestäni. Mielessä on vahvana ymmärrys, että toisinkin voisi olla. Kaiken kaikkiaan olemme opetelleet ajattelemaan, että mikään ei ole ollut turhaa, jos yhdessätekeminen on lisännyt hyvinvointia – muutoin on kehityskeskustelun paikka.

 

Todellinen työ

Käytännössä liikunnallinen vuosi on tarkoittanut 1861 juoksukilometriä, 365 h 24 min liikuntaa, joista juoksua 193 h 35 min, jalkapalloa 84 h 41 min, hiihtoa 19 h 10 min, uintia 17 h 4 min sekä muita lajeja pienempiä määriä (Jannen tilasto OnTrailissa).

Liikuntaharrastuksen arjen työtä on ollut viikkottaiset jalkapallotreenit x3, tanssitunnit x1, yleisurheilut x2, yhteiset uimareissut x1 ja juoksulenkit vaihtelevin kokoonpanoin n.x3-4/aikuinen + pelit ja kisat.

 

Vuoden liikuntakohteet

Vaikka liikkumisen todellinen pohja luodaan arjessa, ei yhteisten liikuntalomien motivoivaa voimaa parane väheksyä. Vuoteen mahtui viisi liikunnalista koko perheen lomakohdetta: Rauhalahti, Kairosmaja Pyhällä, Pärnu Virossa, Hetta ja Vierumäki. Lomakohteista on erityisesti jäänyt mieleen Lottemaan minimaraton, ohjatut liikuntatuokiot lapsille sekä pelit Bruno-kissan kanssa jalkapallokentällä. Pärnussa oli myös huikea seikkailupuisto, jossa Konsta päihitti isänsä mennen tullen huimapäisyydellään.

Laskettelu, lumikenkäily ja hiihto oli mieleenpainuvaa Pyhän lumisissa maisemissa. Ja sinne Konsta menisi mieluiten uudestaankin. Hillan ääni ”tänne menisin uudestaan” -äänestyksessä meni Lottemaalle, vaikka Vierumäen ketteryyskaruselli sai vahvan kakkossijan.

Vanhempien mielestä Vierumäki nousi ehkä vahvimmaksi lomakohteeksi monipuolisuudellaan ja sillä, että urheiluopistoympäristössä kaikki tarvittava on välittömässä läheisyydessä. Liikuntakohteiden viihtyisyydessä on suurena tekijänä ollut hyvä matkaseura – kiitos ystävät, sukulaiset ja uudet tuttavuudet, joiden kanssa on saatu pelata, leikkiä ja välillä tanssia ja huvitellakin matkojen aikana.fullsizeoutput_1b6f

Liikuntakohteena mainittakoon myös oma kotikaupunki, joka palkittiin menneenä vuonna vuoden retkeilykohteena. Edesmennyt vuosi tarjosi kotikaupungissamme myös hyvät puitteet liikkkumiselle jäällä, joka ei ihan joka vuosi jäätilanteesta johtuen ole itsestään selvää.

 

Vuoden liikuntatapahtumat

Helmikuussa matkasimme koko perheellä Konstan ensimmäisiin Sisulisä-kisoihin Ouluhalliin. Matka oli mukava kokemus seurakavereiden kanssa bussimatkoineen.

Vuoden parisuhdemaratonin juoksimme Roomassa huhtikuussa. Tavoitteenamme oli yhdessä nauttia ikuisen kaupungin tunnelmasta ja nähtävyyksistä ja tavoite saavutettiin.

Kevään ensimmäinen jalkapalloturnaus, johon osallistuimme, pelattiin Kempeleessä toukokuun lopussa. Ekovillacup oli ensimmäinen isompi turnaus perheen miehille Konstan joukkueen kanssa. Saldona oli voittoja, tappioita ja päivän verran auringon paistetta.

Raahe Trailrunille osallistuimme juoksemalla kisan tehoviikon pitkänä lenkkinä; juosten kisapaikalle, puolimaraton ja kotiin kisapaikalta kera pyöräilevien lasten. Tällä tapahtumalla haimme pohjaa Nuts Pallaksen 55 kilometrin ultramatkalle, joka oli ehkä mieleenpainuvin vuoden liikuntatapahtuma räntäsateineen ja muutoinkin haasteellisine sääolosuhteineen. Kipinä polku-ultriin jäi kuitenkin kytemään.

Kempeleen Z-maratonille osallistui perheestämme tänä vuonna vain lapset. Toki isi sai onnekseen olla vielä Hillan käsikynkässä lasten matkan ajan. Zetaa seuraavana päivänä Konstan joukkue osallistui Terwaturnaukseen Oulussa kolmella voitolla ja kahdella tappiolla.

Jannen valmennuksen tulosta jännitimme Kaarinassa lokakuun koleassa säässä, jossa Janne pudotti maratonin ennätyksen aikaa 13 minuuttia.

Vuoden viimeisenä päivänä osallistuimme uudenvuodenjuoksuun Limingassa koko perheen voimin. Janne juoksi kympin, minä ja lapset perhesarjan 3 km ja lapset vielä lasten sarjan 300 metriä.

 

Perheystävällisin kisa

Tämän vuoden perheystävällisimmäksi kisaksi osoittautui Limingan uudenvuodenjuoksu. Paitsi, että tapahtumassa oli omat sarjat lapsille, heille oli järjestetty liikuntamahdollisuuksia myös sisätiloihin. Pelikenttä ja ketteryysradat innostivat liikkumaan ja tutustumaan uusiin kavereihin. Lisäksi tapahtuma oli tunnelmallinen lyhty- ja rakovalkevalaistuksineen. Kiittäminen on tapahtuman järjestäjiä, muun muassa siitä, että saimme perheen pienimmälle pyöräkyyditystä perhesarjan uuvuttavimmalla osuudella.

 

Hauskimmat yksityiskohdat ja huippukokemukset

Mitä tekee 4-vuotias, joka on juuri hiihtänyt lähes 12 kilometriä vaativalla nousulla Karhunjuomalammelle ja saapuu juuri takaisin majapaikkaan?

Samainen nelivuotias tarjosi vuoden liikunnallisen huippukokemuksen koko perheelle, kun hän oppi ajamaan pyörällä ilman apurattaita!

Suuri elämys oli myös nuorten EM karsintaturnaus, jonka järjestelyissä perheen miehet saivat olla osallisia.

Yhteisen harrastuksen välietapit ja saavutetut tavoitteet

Suuria ja mukavia koko perheen harrastusta tukevia välietappeja olivat ehdottomasti img_5454jalkapallovalmentajan c-tutkinto Jannella ja nuorten yleisurheiluohjaajan tutkinto omalla kohdallani. Nämä koulutukset mahdollistivat osaltaan omaa osallistumista lasten harratusten tukemiseen Janne Konstan joukkueen valmentajana ja itse liikkarin apuohjaajana Hillan ryhmässä.

Parisuhdejuoksussa polku-ultra oli mahtava yhteisesti jaettu elämys ja kokemus, johon palata. Saavutettuihin tavoitteisiin kuuluu myös marrasputki (tarkoittaen vähintään 25 min juoksua joka päivä), jonka molemmat perheen aikuiset saivat tänä vuonna vedettyä loppun asti.

Suurimman saavutuksen teki tänä vuonna kuitenkin  Janne Kaarinan syysmaratonilla, kaikella kunnioituksella!

img_0684

Motivoivin kokemus

Vuoden onnenpotku oli ehdottomasti Jannen pääsy mukaan maratonvalmennukseen. Harjoittelu ja valmistautuminen Pasi Päällysahon valmennuksessa toi puhtia ja jännitystä koko perheen loppukesään ja syksyyn. Innostus vei niin totaalisesti mukanaan, että valmennukselle on suunnitteilla jatkoa. Alkuvuodesta on vuorossa perheen äidin valmennusjakso ja kesällä Janne jatkaa Pasin valmennuksessa uutta tavoitetta kohti. Ja katotaan vaan niin jalka katkeaa, flunssa tulee ja pakkaset paukkuu!

Maraton on pitkä aika tehdä kaikkea kivaa!

Jokuhan voisi luulla, että maratonjuoksun seuraaminen on, noh jos nyt ei tylsää, niin ainakin pitkäveteistä ja tapahtumaköyhää. Voin luvata, että ei ole. Yhden huollettavan seuraaminen, kahden lapsen peräänkatsominen ja kolmen kassin raahaminen pitävät huolen, että koko ajan on jotain pientä käsillä. Rapsan voisi sitä paitsi kirjoittaa vaikka kaikista niistä vastoinkäymisistä, jotka tyydyttävän kuvan ottaminen juoksijoista vaatii. Se kun voi olla todella turhauttavaa. Aina on jonkun Padi edessä tai toisen kännykkä omassa zoomissa. Kädet paleltuvat ja lapset tahtovat pelikaveria. Ja ne kolme urheilukassia jäivät vartioimatta. Jos nopeus on voimaa, jota taito hallitsee, niin huoltaminen on ketteryyttä, jota mestaroi pitkä pinna!

Vakavasti ottaen, kun itsekin jännittää kisaa, ei sitä voisi jättää näkemättä. Hyytävä kylmyys ja kova tuuli ovat aika pientä, kun tietää, miltä se tuntuisi juostessa. Kisapaikat ovat yleensä koulun tai puiston läheisyydessä, joten lapsillekin riittää tekemistä. Kaarinan maratonin kisajärjestelyt olivat onnistuneet ja maratonmatkan juokseminen neljänä kierroksena oli katsojan näkökulmasta hyvä ratkaisu. Kannustuspaikan vaihtelu vieraalla paikkakunnalla olisi ollut huomattavasti vaikeampaa. Tässäpä kisapäivän tunnelmia lasten suusta.

No niin, kyllähän me pitkä matka taivallettiin, että päästiin Turkuun ja seuraavana aamuna Kaarinaan. Maratonin starttia ehdimme jo odottaa kovasti, että pääsisimme kannustamaan isiä! Isi lähti liikkeelle juoksemalla ja hyvä niin, sillä ulkona oli kylmä. Minä (L) vähän jumppasin ja venyttelin isin kanssa ennen juoksua. Juoksijat näyttivät tyylikkäiltä, koska niitä oli iso porukka. Meillä oli kolme kassillista vaatteita mukana, mutta ei me niitä paljon tarvittu, koska me hypittiin maailman suurimmassa lehtikasassa.

img_0424

Maratonpaikalla oli tuulista ja siellä oli kivaa. Minä keinuin leikkipuistossa ja kävin kiipeilytelineillä. Maraton juostiin neljänä kierroksena, joten meillä oli aina noin 40 minuuttia aikaa leikkiä ja sitten mentiin kannustamaan ohi vilahtavaa isiä. Isin juoksu näytti hyvältä ja samalta kuin ennenkin kotona ja se jaksoi antaa läpsyn joka kierroksella.

dsc_0979

Kolmannelle kierrokselle lähtiessä isi oli kysynyt, missä minä (I) olen. Olin pelaamassa areenalla. Mutta viimeiselle kierrokselle tulin taas kannustamaan. Maratonin aikana tein pomputteluennätyksen jalkapallolla. Nyt se on kaksikymmentä. Sain yleisöstä pelikavereita aina välillä ja lähellä oli areena, jossa pelasin yksinkin. Lähellä oli myös kallio, jolla oli kiva kiipeillä. Kerran meinasin pudota.

dsc_0031Välillä meidän täytyi käydä lämmittelemässä kisakansliassa koululla ja syödä eväitä. Maratonjuoksijat syövät geeliä ja energiapatukoita. Me syötiin banaania ja sämpylää.

Iskä juoksi enkkarin. Se tuntui mukavalta. Isistä huomasi, että se oli juossut, koska koskin sitä selästä ja se oli ihan hikinen.

Juoksun jälkeen me mentiin kylpylään. Siinä oli samassa kahvila ja siellä oli kaksi lasten allasta: vauvojen allas ja isojen lasten allas ja monta aikuisten allasta. Sitten siellä oli musta aukko ja rengasliukumäki. Uinnin jälkeen me syötiin hyvin koko perheellä ja kavereitten kanssa.

Ennätys ja miten siihen tultiin

Lauantai 22.10. Totuuden hetki. Mitä silloin tapahtui? Ja miksi? Seuraavassa hieman tuntemuksia kisasta ja pohdintoja projektin varrelta.

Ennen kisaa

Kisapäivän aamusta oli tarkoitus tehdä mahdollisimman kiireetön. Olimme edellisenä päivänä lähteneet töiden jälkeen kohti Turkua ja perille saavuttiin ihan kohtuulliseen aikaan. Valot sammutin hotellihuoneesta n. klo 23.10, mitä voi pitää varsin hyvänä nukkumaanmenoaikana. Jännitys oli hiipinyt mieleen jo kovastikin ajomatkan aikana, mutta yllättävänkin nopeasti sain unen päästä kiinni. Näin heräsin aamulla hyvissä ajoin ja yllättävänkin virkeänä. Muu perhe osoitti heti sitoutumista yhteiseen projektiimme ja aamupalalle päästiin jopa ennen itselleni asettamaani deadlinea. Hotelliaamupala sopii kisapäivän avaavaksi ateriaksi varsin hyvin, joten sain aamulle hyvän startin. Lasten aikaa leikkipaikalla piti hieman rajoittaa, mutta he tyytyivät lupaukseen että seuraavana päivänä ehtii leikkimään enemmän. Siispä siirryimme huoneeseen pukemaan kisa- ja kannustusvarustusta ylle, edelleen aikataulussa.
Kisapaikalle oli n. 10 minuutin ajomatka ja pysäköintipaikkakin löytyi helposti. Sitten vain hakemaan juoksunumeroa ja verkkaamaan. Ensimmäiset tutut tulivat vastaan jo tässä vaiheessa, mutta minusta ei ollut pidempiin juttutuokioihin. Ajatukset oli jo vahvasti tulevassa kisassa, joten lyhyiden kuulumisten vaihdon jälkeen lähdin verkkaamaan. Tuuli oli kova ja kylmä, joten pidin verkkailun ajan aika paljon vaatetta yllä. En halunnut palella enempää kuin oli pakko. Jännityksissäni kävin vielä kisatoimistolta kyselemässä lähtöpaikan sijaintia. Ystävällisesti ja jännittäjää ymmärtäen he siellä minua auttoivatkin. Lähtöalueelle siirryttyäni vähensin jo hieman vaatetusta ja lämpimikseni hölkkäilin n. 30 metrin matkaa edestakaisin. Sitten tuli kuulutus, että lähtöön on kaksi minuuuttia. Siinä vaiheessa jätin vielä viimeisenkin lämmikkeeni fleecetakin vaimolle ja siirryin muiden mukaan odottamaan varsinaiselle lähtöviivalle pääsyä. Starttihan oli ajoradalta, johon siirryttiin viereiseltä parkkipaikalta vasta juuri ennen starttia. Juuri ennen viivalle pääsyä huomasin Pasin etsivän katseellaan jotain ja tajusin sen olevan minä. Häneltä sain vielä nopeat tsemppaukset ja sitten viivalle. Oli hienoa, että Pasi tuli paikan päälle katsomaan, miten valmennettava suoriutuu.

Ja sitten matkaan

dsc_1014

© Päivi Kippola

Viivalla tuntui tuulevan vielä kovempaa kuin verkatessa. Toimitsijat tsemppasivat kertomalla kyseessä olevan reitin ainoa vastatuulikohta. Tätä hieman hymähdellen epäilin, mutta jätin tuulesta murehtimisen sikseen. Siihen ei kuitenkaan ollut mahdollisuutta vaikuttaa. Lähtö tapahtui onneksi nopeasti ja pääsin hyvin matkaan. Pienemmän juoksutapahtuman etuja on se, että lähdössä ei ole kohtuutonta tungosta ja pääsee heti juoksemaan omaa vauhtiaan. Kellokin lähti tällä kertaa käyntiin ilman ongelmia, edellisen kesän Helsinki City Marathonilla olin onnistunut jotenkin sössimään käynnistämisen ja siksi olin koko matkan hieman epätietoinen kuluneesta ajasta. Nyt siis ei tätä ongelmaa.
Alkuun kierrettiin pieni kierros, jotta maratoniin vaadittava matka täyttyisi. ”Sakkokierroksen” lisäksi oli siis edessä neljä reilun 10 kilometrin mittaista kierrosta. Juoksu tuntui alusta asti hyvältä, verryttely oli siis ollut riittävä.

ksm2016-415

Alun tasauskierroksen jälkeen itse matkaan. © Jari Tomppo

Olin etukäteen jännittänyt aika paljon sitä, joudunko juoksemaan yksin. Kokemukset maratoneilta olivat isommista kaupunkimaratoneista, joissa on ollut koko ajan muita juoksijoita ympärillä. Ainoastaan Riikassa 2014 oli ollut lyhyitä jaksoja, jolloin emme vaimon kanssa nähneet muita juoksijoita. Kaarinassa oli n. 700 juoksijaa, joista maratonilla käsittääkseni vajaa 150. Näytti siis varsin todennäköiseltä, että osa matkasta tulisi taitettavaksi yksin. Parin kilometrin kohdalla vierelle ilmestyi hyväkuntoisen näköinen herrasmies, joka kyseli suunnitelmistani vauhdin suhteen. Kerroin, että 4:30 min/km vauhdilla oli tarkoitus aloittaa ja viiden kilometrin jälkeen sitten katsoisin, onko mahdollisuutta kiristää. Tämä kuulosti ilmeisesti hyvältä, koska tätä vauhtia lähdimme sitten yhdessä etenemään. Itse asiassa juoksimme yhdessä n. 27 kilometrin kohdalle ja jo toisen kierroksen alkupuolella seuraamme oli liittynyt kolme muutakin juoksijaa. Porukassa juoksemisella oli itselleni iso merkitys, jos joku tunnistaa juosseensa seurassani, niin iso kiitos!
Ensimmäiset kaksi kierrosta sujuivat oikein mukavasti, juoksu kulki ja porukassa heitelty huumori kevensi myös vastatuuliosuuksia. Tuuli kieltämättä aiheutti hieman huolta, sillä se tuntui edelleen kovenevan. Ryhmässä juokseminen tuntui kuitenkin antavan toivoa siihenkin, koska pystyimme hieman vetämään letkaa vuoroissa. Puolimatkassa arvioin, etten ollut pystynyt nostamaan vauhtia ihan niin paljoa kuin olisin halunnut, mutta hieman kuitenkin. Pasi päivysti kierroksen loppupuolella ja perhe pariasataa metriä myöhemmin, hieman ennen maalialuetta. Kumpienkin näkeminen toi joka kierroksella uutta voimaa ja ylpeänä reippaista kannustajistani kävin heittämässä perheelle läpsyt aina heidät ohittaessani.

Kolmannelle kierrokselle lähdettäessä suunnittelin, että vastatuuliosuuden jälkeen yritän kierroksen lopun myötätuulissa nostaa hieman vauhtia. Toivoin, että joku viiden hengen ryhmästämme lähtisi samaan vauhtiin mukaan, jotta saisimme juosta viimeisen vastatuuliosuuden yhdessä. Vastatuuliosuus menikin ilman ongelmia ja muutaman sadan metrin sivutuuleen juostavalla osuudella keräilin mielessäni voimia. Sitten tuli yllättävä mutka matkaan; vasemmasta jalastani aukesi kengännauha. Hetken mietin, että jatkan vain juoksua. Sitten päätin, että nauha on pakko sitoa, koska matkaa on vielä lähes 15 kilometriä. Näin ollen minun oli pysähdyttävä sitomaan nauha, mikä ei muuten ole kylmillä käsillä mikään helppo tehtävä. Kuten ei sieltä polviltaan nouseminen ja uudelleen matkavauhtiin kiihdyttäminenkään. Siinä suli vauhdinnostosuunnitelmani. Eroa tuli sen verran, että vaikka jätin 28 kilometrin kohdalla olleen huoltopisteen tarjoilut käyttämättä ja vaikka näköyhteys edellä meneviin säilyi koko ajan, en pystynyt niin paljoa vauhtia kiristämään, että olisin edellämeneviä tavoittanut. En osaa sanoa, hapottiko ylimääräinen kiihdytys niin paljon vai oliko suunnitelmani vauhdin kiristämisestä ollut pelkkää toiveajattelua. Joka tapauksessa tästä kaikesta seurasi, että jouduin viimeisen kierroksen vastatuuliin yksin. Pasi tsemppasi vielä kolmannen kierroksen lopussa, että juokse muu ryhmä kiinni, hyvin menee, mutta siihen en uskaltanut lähteä. Vaimolle sanoin, että painaa jo jaloissa, en uskalla höntyillä. Viimeisen kierroksen alku olikin sitten lähinnä selviytymistä, tuuli jatkoi yltymistään ja yksin juostessa ei lepohetkiä saanut. Tässä vaiheessa vaihdoin kellon näkymää niin, että näin käytetyn kokonaisajan. Mieltä hieman masensi huomata, että 3:15 alitus on karannut, mutta siinä vaiheessa päätin, että myötätuuleen päästyäni nostan vauhtia, tuntui miltä tuntui. Viimeisellä huoltopaikalla otin mukillisen urheilujuomaa (oli muuten hyytävän kylmää jo siinä vaiheessa) ja sen juodakseni muutaman kävelyaskeleen ja sitten annoin mennä. Ja kyllähän siinä jonkinlaisen noston sai aikaiseksi. Ainakin sen verran, ettei lopussa kukaan mennyt ohitseni ja itse asiassa pystyin itse kuittaamaan yhden selän, joka kuului alkumatkan juoksuseuralaiselleni, joka maalissa paljastui M55 sarjan kakkoseksi.

img_2637

Maalisuoralla. © Aki Sahlström

Maaliin ehdin ajassa 3:16:50, mikä on uusi ennätys n. 13-15 minuutin parannuksella, riippuu pitääkö aiempana ennätyksenä HCM 2015 brutto-vai nettoaikaa. Tulos oli joka tapauksessa hyvä, vaikka täytyy myöntää että lopputestin ja sen mukaisen ennusteen perusteella lähdin hakemaan vielä hieman parempaa. Ennuste oli hieman yli 3:05 ja siihen olin toivonut pystyväni. Pettynyt en osannut maalissakaan olla, kyllä kannustusjoukkoni tekivät heti selväksi, että pitivät suoritusta hienona. Tankattuani hieman energiaa maalialueella (oli muuten hyvät tarjoilut, erityisesti lämmin mehu, kiitos järjestäjille!) ja puettuani lämmintä päälle vaihdoimme Pasin kanssa hieman ajatuksia juoksusta ja koko projektista. Hän oli ehtinyt jutella yhden kokeneen juoksukaverinsa kanssa, joka oli todennut tuulen vieneen vähintään 10 minuuttia loppuajasta. Ennuste ei siis ollut tuulesta temmattu ja uskon, että se olisi minulta ollut juostavissa paremmissa olosuhteissa. Tällä kertaa ei ollut ja se jättää hyvällä tavalla nälkää tuleville juoksuille.

Koko projektista

Ohjelman aikana juoksin yhteensä 636,315 kilometriä ja käytin niihin sekä muutamaan kotikuntopiiriin aikaa 63 tuntia 40 minuuttia ja 38 sekuntia. Määrät ovat kohtuullisen isoja, mutta voin sanoa, etteivät ne näin jälkikäteen eikä edes ohjelman aikana tuntuneet kohtuuttomilta. Olin heti projektin alusta asti äärimmäisen motivoitunut harjoittelemaan Pasin antamien ohjeiden mukaisesti. Motivaatiota vain lisäsi se, että huomasi kuntonsa paranevan. Jos nyt jälkikäteen yrittäisi listata plussia ja miinuksia, niin miinuksista voin rehellisesti sanoa, etten keksi yhtään. Toki harjoitusmäärien lisääntyminen toi ajoittain haasteita arjen aikatauluttamiseen, mutta ei kertaakaan ylitsepääsemättömiä. Tässä mielestäni oli ratkaisevassa asemassa kaksi asiaa. Ensinnäkin lenkkien kesto. Pitkiä lenkkejä (yleensä 1/viikko) lukuunottamatta kesto oli yleensä 45-60 minuuttia. Tuollaisen ujuttaminen aikatauluihin on varsin kohtuullisilla joustoilla tehtävissä. Toiseksi meillä oli vaimon kanssa etukäteen mietittynä asioiden marssijärjestys. Työaikataulujen niin mahdollistaessa tein lenkkini aamupäivällä, jolloin juoksu ei vienyt perheen yhteistä aikaa. Jos aamulla juokseminen ei onnistunut, menin lenkille vasta myöhemmin illalla, kun olimme saaneet lapset nukkumaan tai ainakin nukkumavalmiuteen. Toki teimme näiden kahden vaihtoehdon lisäksi paljon lenkkejä yhdessä, koko perheellä tai kaksin. Joka tapauksessa aikataulutus onnistui yllättävän kivuttomasti. Suunnitelmallisuus korvasi lisääntyneen määrän tuomat haasteet.
Plussia voisin luetella loputtomiin: huimasti parantunut juoksukunto, entisestään lisääntynyt motivaatio harjoitella, uusien unelmien syntyminen kehityksen myötä. Siinä vain muutama, joskin merkittävä. Lisäksi suunnitelmallisuus vaikutti suorittamisen laatuun myös niillä lenkeillä, kun jalat tuntuivat raskailta tai happi ei kulkenut totutusti. Tuntemusten mukaan juostessa olisin varmasti ainakin muutaman kerran juossut kevyemmän lenkin kuin ohjelmassa oli ilman ohjelman tuomaa painetta. Toki usein on järkevääkin kuunnella tuntemuksia. Silti seison vahvasti tämän Pasin minulle tekemän ohjelman takana. Jalat painoivat välillä, mutta kertaakaan ei ollut sellainen olo, että paikat olisivat hajoamassa. Toki tein venyttelytkin hyvin tunnollisesti joka harjoituksen jälkeen, mutta sen kai pitäisi olla itsestäänselvää muutenkin? (tässä kohdassa on tarkoitus näkyä hiven itseironiaa) Siitä olen joka tapauksessa varma, että tunnollinen ohjelmassa pysyminen toi paremmat tulokset, kuin oman kehon yliherkkä kuunteleminen niillä raskaammalta tuntuneilla lenkeillä. Joskus pitää uskaltaa myös harjoitella kovempaa kuin on tottunut, jotta kehitystä voisi tapahtua.

Koko projektin onnistumisesta minun täytyy kiittää kahta tahoa. Ensinnäkin tähän olisi ollut täysin mahdotonta lähteä ilman perheen tukea. Päivi sanoi heti, kun kerroin koko mahdollisuudesta edes hakea mukaan valmennukseen, että ”anna mennä!”. Ja tarkoitti sitä. Koko ajan sain kotoa varauksettoman tuen harjoittelemiseen ja bonuksena vertaistuen yhteisten lenkkien ja niihin liittyvien pohdintojen muodossa. Jos jokainen huippu-urheilija tarvitsee taakseen huipputason tukijoukot, niin samoin tarvitsee myös urheilijaa leikkivä harrastelijakin. Siis huipputason, ei oman harrastelijan tasoiset tukijoukot. Toiseksi valmentajani Pasi oli huikea. Rauhoittava niinä hetkinä kuin tarvitsi, kannustava silloin kun oli sen aika ja ammattimainen koko ajan. Parempaa valmentajaa en olisi voinut toivoa.

”Ja se vei koko käden…”

Suunnitelmallinen harjoittelu voi olla vaarallista. Esimerkiksi sillä tavalla, että kehityksen tuodessa uusia haaveita, syntyy halua pyrkiä niitä haaveita kohti. Sellaisia haaveita, joista ei ole osannut aiemmin edes unelmoida. Voin tässä kohtaa paljastaa, että olemme jo Pasin kanssa käyneet keskusteluja ensi vuodesta ja alustavasti sopineet yhteistyön jatkumisesta. Silloin tavoitellaan ”isoa kalaa”. Siitä enemmän tuonnempana.

Uefan hommissa

Harrastuksen kautta voi joskus melkein kuin vahingossa päästä mukaan huikeisiin juttuihin. Sellaisiin, joihin ei olisi kuvitellutkaan pääsevänsä. Tänä syksynä olen ollut mukana jo parissakin sellaisessa. Viimeksi U17 EM-karsintaottelujen järjestelyissä.

 

Mistä kaikki minun näkökulmastani alkoi?

Kesällä olimme urheilukentällä koko perheellä. Olimme tosin montakin kertaa, mutta yksi kerta erottui muista. Lapsilla oli urheilukoulua ja me vanhemmat hölkkäilimme kevyesti rataa ympäri ja venyttelimme nurmikolla. Taisi olla menossa keventelyt NUTS Pallasta varten. Hölkkäillessäni näin, kuinka jalkapalloseuramme puheenjohtaja ja yksi toinen aktiivi kävelivät kentälle. Heillä oli seuranaan minulle siinä vaiheessa tuntematon mies, jolla oli iso laukku olallaan. Ajattelin, että seurasta ollaan tekemässä lehtijuttua tai jotain. Tosin paikallislehden toimittajaksikaan en tuota kolmatta miestä tunnistanut. Jatkoimme juoksua ja tulimme hieman lähemmäs kolmikkoa, jolloin seuran puheenjohtaja huikkasi käymään heidän luonaan. Jotta kuulisin ”mitä minunkin pääni menoksi on puuhattu”. Tullessani kolmikkoa lähemmäs tuli tuo kolmas mies hymyillen minua vastaan tervehtiäkseen ja esittäytyi. ”Ville Nylund, Palloliitosta”. No niinpäs olikin. Sama mies, jonka edesottamuksia HJK:n laitapakkina olin seurannut mm. kolmessa Mestarien liigan lohkovaiheen pelissä syksyllä 1998. Niissä ainoissa Suomessa pelatuissa lohkovaiheen pelissä ikinä. Ville ansaitsi silloin kunnioitukseni taistellessaan Kaiserslauternin, Benfican ja PSV Eindhovenin laitapelaajia vastaan. Ja nyt hän seisoi hymyillen edessäni  ja puristi kättäni. Taisin hieman jäätyä.

Sitten siirryttiin aiheeseen. Raahe oli saamassa järjestettäväkseen kaksi U17-ikäluokan EM-karsintaottelua ja menossa oli ottelupaikan tarkistaminen. Ja minun pääni menoksi oli suunniteltu pelaajien saattajien hankkiminen. Meidän joukkueen pelaajilla olisi siis kunnia taluttaa kentälle otteluiden pelaajat. Täytyy myöntää, etten meinannut malttaa odottaa illalla odottavia treenejä, jotta pääsisin kertomaan pelaajillemme ja heidän vanhemmilleen asiasta.

Ennakkovalmisteluja

Varsinainen työ alkoi sitten paljon myöhemmin. Uefa on tarkka siitä, että heidän tapahtumissaan asiat tapahtuvat järjestyksessä. Otteluihin tarvittiin saattajien lisäksi lipunkantajia, pallopoikia, paarinkantajia, kuuluttaja, järjestyksenvalvojia, lipunmyyjiä, kioskimyyjiä, VIP-tilat ja sinne tilaisuus ja paljon muuta. Työtä oli paljon, mutta onneksi oli tekijöitäkin. Jokainen hoiti oman osuutensa ja tarvittaessa pyydettiin ja annettiin apua toisilta. Saattajia lupautui joukkueestamme mukavasti, vaikka otteluajat olivat työssäkäyville vanhemmille haastavat: pe klo 14 ja ma klo 13. Minkäs teet, kun kentällä ei ole valaistusta? Muutaman saattajan verran jäi vajaaksi, mutta siinä tuli vuotta vanhempi ikäluokka apuun ja riittävä miehitys oli koossa.
Ennen ottelupäiviä kävimme vielä Oulussa katsomassa karsintaturnauksen avauspäivän ottelun Suomi-Ruotsi. Saamassa oppia ja varmaan vähän nostattamassa kisatunnelmaakin.

14463237_10154484261390053_4997260484314163284_n

Raatissa © Janne Kippola

Ensimmäinen ottelupäivä: Ruotsi – Bulgaria

Ottelupäivänä ilmassa oli jännitystä. Olin hoitanut oman osani, mutta tietysti jännitti tulevatko kaikki ilmoittautuneet paikalle. Edellisillan harjoituksiin oli suurin osa päässyt mukaan, mutta ei ihan kaikki. Luotin kyllä, että ilmoittautuneet haluavat tulla paikalle, mutta ainahan voi sattua sairastumisia. Kentälle mennessäni kuulin, että Uefan tapahtumavastaava on tarkka mies. Esimerkiksi kentän maalit eivät olleet Uefan vaatimusten mukaiset. Pelilupa saatiin, mutta samalla ilmoitettiin että maanantain toiseen peliin pitää jostain hommata mitat täyttävät maalit. Kaikki saatiin onneksi kuntoon ja saattajatkin tulivat paikalle hyvissä ajoin. Ilmassa oli nähtävissä jännitystä, kun 8-vuotiaat tytöt ja pojat odottivat omaa vuoroaan.

img_5436

FC Raahe 08 ja Ruotsi U17 lähdössä kentälle. © Janne Kippola

Konstan kommentit ensimmäisestä pelistä: ”Oli se kyllä aika hienoa saattaa maajoukkuepelaajia eka kertaa. Mun saatettava teki hienon vaparimaalin. Vitsailin pelin jälkeen, että annoin vinkkejä vapareista saattamisen aikana. Ruotsi voitti 3-1.”

Toinen ottelupäivä: Bulgaria – Suomi

Viikonlopun aikana seuran puheenjohtaja oli saanut jostain taiottua lainaksi mitat täyttävät maalit. Muutenkin toisena pelipäivänä osattiin jo huomioida Uefan toiveita paremmin, joten ei tarvinnut jännittää niin paljoa peliluvan saamista. Odotukset olivat muutenkin korkealla saada aikaan hieno tapahtuma. Suomen odotettiin kiinnostavan sen verran enemmän, että yleisöä tulisi paikalle enemmän. Lisäksi klo 13 alkamisaika mahdollisti paikallisten koulujen osallistumista paremmin kuin perjantain klo 14. Yleisöä olikin lopulta arviolta 600. Yhden alakoulun opettajat ja oppilaat olivat muodostaneet ison huutosakin, joka pitikin kiitettävästi tunnelmaa yllä ja loi mielikuvan isosta tapahtumasta. Sitähän se olikin, maaottelut Raahen kokoisessa kaupungissa ovat harvinaista herkkua lajissa kuin lajissa.
Saattajille oli luvassa hieman extraa perjantaihin verrattuna, kun Palloliitto toi heille Suomi-paidat käytettäväksi.

img_5442

Tuleva Huuhkaja? © Janne Kippola

Konstan kommentit Suomen pelistä: ”Saatoin Suomen numero 2:n kentälle. Suomi teki komean kulmapotkumaalin, joka haiskahti kyllä paitsiolta. Suomi voitti 1-0 ja pääsi jatkokarsintaan. Oli kivaa saattaa Suomen pelipaidassa. Me saattajat saatiin lahjaksi Suomi-pehmopallot ja seura hienon viirin.”

Kaiken kaikkiaan koko EM-karsintaturnaus oli hieno projekti, jossa oli etuoikeus olla mukana. En olisi ehkä koskaan päässyt tällä tavalla osallistumaan mihinkään vastaavaan, jos en olisi pari vuotta sitten lähtenyt mukaan valmentajaksi. Onneksi lähdin.

 

Testissä osa 2

Joku saattaa muistaa tai olla muista yhteyksistä saanut tietoonsa, että jännitin maratonvalmennuksen alkutestiä kovasti. Nyt voin kertoa, että tätä lopputestiä jännitin vielä enemmän.

Yhdeksän ja puoli viikkoa ohjattua treenausta. Viime torstaina koitti hetki, jolloin nähtäisiin mitä siinä on saatu aikaan. Monenlaiset ajatukset ja tunteet risteilivät pääni sisällä, kun koulutuspäivän päätteeksi pakkasin juoksukamat mukaani Sokos Hotel Presidentissä ja otin suunnaksi Liikuntamyllyn. Metromatkan aikana ehtii jännittää tulevaa yllättävän monesta näkökulmasta.

Ensinnäkin mietin, olenko liian väsynyt testattavaksi. Olo oli toki ihan virkeä, mutta olin herännyt aamulla klo 4, koska lentokenttätaksi tuli hakemaan kymmentä vaille viisi, jotta ehtisin aamulennolle ja sillä koulutukseen Helsinkiin. Olimme sopineet testin juuri tälle päivälle, koska olin muutenkin Helsingissä. Se tuntui järkevältä, mutta samalla pisti miettimään, onko testaaminen järkevää illalla, varhain aamulla alkaneen työpäivän jälkeen. Tämä jännitys vain lisääntyi lepolaktaatin mittauksen myötä. Tulos oli 1,7. Alkutestissä klo 8:30 aamulla se oli ollut 0,8. Älkää kysykö minulta, mitä nuo luvut tarkoittavat tarkemmin. Tiedän vain, että vähemmän on vähemmän.

Toiseksi en halunnut tuottaa pettymystä valmentajalle. Jotenkin koko tähän ohjelmaan pääseminen on koko ajan tuntunut ansaitsemattomalta. Minä tavallinen harrastelija jonkun oikean valmentajan valmennettavana. Olen mielestäni positiivinen luonne, mutta välillä puskee suomalainen negatiivisuus läpi. ”Kyllä tässä jossain vaiheessa väkisin tulee ilmi, ettei minusta ole juoksijaksi…” Voi olla, että osittain siitä syystä olen noudattanut ohjelmaa hyvinkin tunnollisesti. Ettei valmentaja vain joutuisi pettymään. Mutta ihan rehellinen ollakseni, kyllä tunnollinen treenaus on oikeasti ja lähes sataprosenttisesti johtunut siitä, että olen ollut järjettömän innostunut valmennettavana olosta. Joka tapauksessa tässä oli yksi jännityksen aihe: onko treenaus tuottanut toivottua tulosta.

Kolmanneksi puolivälin bloggauksessani olin maininnut ihmisten kiinnostuksen harjoitteluuni. Kiinnostusta on varmasti ollut omiaan lisäämään oman innostukseni aikaansaama valmius puhua ohjelmasta kaikkien kanssa, jotka vain ovat osoittaneet valmiutta kuunnella. Ja tietysti nyt tuntui olevan totuuden hetki. Pääsisinkö raportoimaan kiinnostuneille, että hyvin menee vai jotain muuta?

Neljänneksi mietin vielä omia odotuksiani. En oikein osannut tarkkaan arvioida kuntoni kehitystä. Miten olisin voinutkaan, nythän sitä mentiin testaamaan. Olin kyllä omista tuntemuksistani ja Polarini antamista faktoista päätellyt, että kunto on hyvä. Luultavasti parempi kuin koskaan. Mutta sen tarkempaa en osannut sanoa. Tietysti kunnon kohoaminen oli tuonut mukanaan myös toiveita ja haaveita. Nyt nähtäisiin, kuinka realistisia ne olivat olleet. Ja tietysti pelkäsin tässäkin kohtaa myös pettymystä. Jopa enemmän kuin kohdassa kaksi. Hallitsevana tässäkin oli kuitenkin positiivinen, malttamaton innostus. Faktoja kun on niin kiva saada tuntemuksiin perustuvien spekulointien tueksi.

Jotain muitakin jännitysmomentteja siinä Kamppi-Myllypuro -välillä ehti mielessä vilahtaa, mutta nämä olivat ne hallitsevimmat.

Testitilanne

Saavuin Liikuntamyllylle niin hyvissä ajoin, että oletin ettei Pasi olisi vielä paikalla. Vaihdoin kamat kaikessa rauhassa ja siirryin aulaan odottamaan. Kun Pasia ei alkanut näkymään, ehdin jo laittaa viestinkin, että pitikö meidän nähdä klo 19:30. Samalla kun viesti lähti liikenteeseen, näinkin Pasin porttien sisäpuolella. Sekaannus jäi siis pieneksi ja pääsimme itse asiaan. Pasi näytti minulle suunnittelemansa vauhdit, tarkoitus oli siis tälläkin kertaa juosta 6 x 2000 m 40 sekunnin palautuksilla. Pasilla oli myös mietittynä optiovauhti seitsemännelle vedolle, jos suunniteltu kuudennen vedon vauhti osoittautuisi liian hitaaksi, mikä tässä tapauksessa tarkoitti sitä etteivät laktaatit nousisi vielä ”tarpeeksi”.

Laktaatit olivat tosiaan ennen testiä korkeammat kuin edellisellä kerralla ja se oli omiaan lisäämään jännitystäni. Pasi kommentoi vain rauhoittavasti, että ne laskee ekalla vedolla. Ajattelin, että valmentaja tietää asian varmasti minua paremmin ja mieli rauhoittui sen verran, että olin valmis aloittamaan. Ekan vedon vauhti oli 5:54 min/km, joka toimisi samalla verryttelynä. Juoksu tuntui kevyeltä ja ensimmäinen veto oli ohi melkein huomaamatta. Syke pysyi alhaalla ja laktaattikin oli laskenut, kuten Pasi oli ennustanutkin.

Toinen vetokin tuntui helpolta (vauhti 5:01), mutta sen maalissa syke oli yllättävän korkealla. Pieni huoli nousi taas pintaan, mutta sitä ei ehtinyt jäädä murehtimaan koska oli aika mennä taas. 40 sekuntia on lyhyt aika. Ehdin sykkeen nousua sen verran ääneen ihmetellä, että Pasi varmaankin huomasi asian huolestuttavan minua. Laktaattilukemaa en ehtinyt kuulla ennen seuraavaa vetoa (ei sitä ehtinyt muidenkaan vetojen välissä), mutta tietysti oletin sen seuraavan sykettä. 200 metrin kierroksen ajan ehdin asiaa huolehtia, mutta kierroksen täyttyessä Pasi sanoi laktaatteja muodostuvan juuri sopivasti. Sykkeistä ei puhuttu, mutta rivien välistä olin kuulevinani, ettei niistä tarvitse stressata, testi menee hyvin. Olen uskonut valmentajan sanaan koko harjoitusohjelman ajan ja niin uskoin nytkin, eihän ollut mitään syytä olla uskomatta. Uskolle oli kaikki perusteet, kolmannen vedon jälkeen syke oli noussut huomattavasti maltillisemmin.

Vedot 4-6 menivät hyvillä tuntemuksilla. Vauhtia lisättiin tasaisesti ja se tuntui itse asiassa koko ajan helpommalta. Kovemmassa vauhdissa oli jotenkin helpompi rytmittää askelta valojäniksen tahtiin. Kuudennen vedon lähestyessä loppuaan Pasi kysyi miltä tuntuu, juostaanko se optiovetokin? Pikainen harkinta: juoksu tuntuu hyvältä, ei missään nimessä liian raskaalta ja toisaalta Pasi ei varmaan kysyisi tuota, jos vaikkapa laktaatit olisivat jo niin korkeat ettei ylimääräiselle vedolle ole perustetta. Niinpä sanoin, että juostaan vaan. Veto numero 7 mentiin sitten 4:01 min/km. Olin omassa vetotreenissä muutamaa viikkoa aiemmin juossut yhden kaksitonnisen hieman tuota kovempaa, mutta siinä alla oli vain kolme vetoa, nyt kuusi. Lisäksi se treeneissä tehty veto oli tuntunut aika raskaalta. Tietenkään treenejä ei voi oikein vertailla keskenään, päivät ja vireystilat on niin erilaisia. Mutta yllätyin silti, että tuo seitsemäskin tuli ilman väkinäistä puristamista. Jalka liikkui kohtuullisen helposti ja valot vilkkui tasaisesti niissä kohdin kuin pitikin.

Testin tuloksesta

fullsizerender-4

Siinä testin tuloksia numeroina. Vasemmalla 6.10 tulokset, suluissa 1.8. tulokset. Ensimmäinen lukema vauhti, toinen laktaatit, kolmas syke.

Kuten jo mainitsin, tiesin kyllä että kunto on kohentunut. Olin aika varma, että kohennusta oli tapahtunut merkittävästi. Silti täytyy sanoa, että Pasin ensimmäinen kommentti yllätti ja pelkästään positiivisesti. ”Oot Janne ***** kovassa kunnossa!” Jokainen saa itse päättää, minkä sanan kuvittelee tuohon tähtien paikalle, itse en lähde sitä tässä toistamaan 😉
Työ on siis kantanut hedelmää. Tällainen perushyvän pohjakunnon omaava harrastelija voi oikealla ohjauksella saada aikaan merkittävää kehitystä lyhyessäkin ajassa. Joku on saattanut esim. OnTrailissa nähdäkin testin antaman maratonajan ennusteen. Pidän sen tässä vielä salaisuutena, mutta sen voin sanoa että merkittävä parannus ennätykseen tulee, jos pääsen lähellekään ennustetta. Olen tuota ennustetta nyt viikon päivät ehtinyt makustella ja huomannut sellaisen asian, joka oli tosin taustalla ajatuksissani jo aiemmin. On hienoa, jos pääsen tavoitteeseeni ja haluaisin sen tehdä jo sen vuoksi, että kokisin niin palkitsevani Pasin erinomaisesta valmennuksesta. Mutta silti huomaan koko ajan enemmän ajattelevani, että itselleni tuo testitulos on niin suuri palkinto, ettei itse maratonin tuloksella tunnu juuri nyt olevan niin suurta väliä. Kisa on aina vain yksi kisa. Näin syksyllä sääolot voivat vaihdella liki täydellisestä katastrofaaliseen. Maratonin mittaisella matkalla ehtii ottaa sellaisen määrän askelia, että jalkavaivat ovat mahdollisia. Ja ehtiihän tässä ennen ensi viikon lauantaita vielä sairastuakin. Toivottavasti kaikki menee hyvin ja pääsen mittaamaan tämänhetkisen kuntoni ja tasoni. Jos en, ei tämä harjoittelu hukkaan ole mennyt. Tiedän olevani elämäni kunnossa ja kisoja tulee aina uusia.