Koko perhe Kuortaneella vauvasta vaariin (Hillan tulkinta kolmen polven reissusta)

Ylioppilakirjoitukset ovat ohitse tältä keväältä ja opettajat ovat syöneet kärsimystäytekakkunsa (se on perinne, jolla koulullamme juhlistetaan urakan päättymistä). Niin kivat koitokset ovat nuo yleissivistyksen turnajaiset, että opettajakin intoutui vastaamaan yhteen tämän kevään terveystiedon tehtävistä. Tuo kysymys oli selvästi minulle suunnattu, vaikken terveystietoa opetakaan. Eikä oteta tätä nyt liian vakavasti, oikeat vastauskriteerit löytyvät kyllä ytl:n sivuilta.

”Lapset liikkuvat liian vähän”, ”alokkaiden kunto on romahtanut”, ”työikäisten tuki- ja liikuntaelinten sairaudet yleistyvät” ja me kaikki ikäryhmät olemme tehottomia, masentuneita, liian lihavia ja väsyneitä. Liikunta edistää oppimista, lisää aktiivista elämänotetta, kohentaa mielialaa, seksielämää, vähentää yhteiskunnan kustannuksia ja parantaa muistia. Nämä ovat meille kaikille tuttuja uutisotsikoita, tutkimustuloksia ja  lööpinaiheita  erilaisin sanankääntein. (joo, johdannosta tuli jo liian pitkä, mutta intouduin, -1p)

Liikunta on ratkaisu moneen suureen yksilö- ja yhteiskuntatason hyvinvointiongelmaan. Varsinaisesta asian ratkaisevasta viisastenkivestä puhutaan kuitenkin liian vähän; miten ihmiset lapsesta senioriin saadaan liikkeelle? Psykologi etsii ratkaisua lapsuudesta, ja oikein tekeekin. Lapsi liikkuu luonnostaan ja jos liikkuminen mahdollistetaan, siihen kannustetaan ja liikuntaa arvostetaan, käy luontevasti niin, että aktiivisuuden hyve jää ikuiseksi elämänkumppaniksi. Aristoteelisesti; kun ensin ylläpidetään tapaa, alkaa tapa lopulta ylläpitää sinua. (joo, ja nyt lipsun asiatekstin tyylistä, koska yritän olla hauska -1p)

Jos liikunta ei kiinnosta, kannattaa syyttää jotakuta: koulua, vanhempia, digilaitteita, sokerisia ruokia, nalkuttavia naapureita, jotka eivät anna lasten leikkiä ja mekastaa, puistojen istutuksia, kiinni olevia urheilukenttiä, liian turvallisia leikkipuistoja, akateemisia äitejä, huonoja valmentajia, liian totisia liikuntatunteja, urheiluliiton huonoa politiikkaa, politiikkaa ylipäätään, maahanmuuttopolitiikasta johtuvaa turvatonta liikkumista, ylikansallisia yhtiöitä, tai mediaa. Vähemmän kannattaa itse kunkin kiinnittää huomiota siihen, millaisia asioita itse arvostaa, millaisia ihanteita tarjotaan, mihin aikaa ja rahoja satsataan. (EI luetteloita, kirjoita kokonaisia lauseita! -1p)

Liikunnallisesti aktiivisen elämäntavan omaksumiseen vaikuttavat niin yksilö- kuin yhteiskuntatason tekijät. Yksilön kohdalla oma temperamentti, esimerkiksi elämyksenhakuisuus voi vaikuttaa niin, että aina uudet lajit kiinnostavat ja jäävät lopulta kesken, kun vanhat kyllästyttävät. Toisaalta yksilön arkuus voi suunnata kiinnostuksen rauhallisempiin lajeihin ja liikunnan muotoihin. Molemmat vaihtoehdot ovat sellaisenaan hyviä, mutta jos erilaisia harrastusmahdollisuuksia ei ole tarjolla, tai toisiin lajeista suhtaudutaan asenteellisesti, voi käsitys liikunnasta ylipäätään jäädä negatiiviseksi.  (Alat päästä asiaan ? +1p)

Yksilötasolla liikunnallisen elämäntavan omaksumiseen voivat vaikuttaa myös yksilön fyysiset ominaisuudet tai terveydentila. Olisi tärkeää, että erilaisia ominaisuuksia (voima, kestävyys, nopeus, ketteryys, pelisilmä, notkeus, itseilmaisu) suosivia liikkumisen tapoja olisi helposti saavutettavissa ja kokeiltavissa. Suuri merkitys on toki myös perheellä ja lähiympäristöllä, jonka esimerkki, tuki ja kannustus voivat herättää liikkumisen kipinän, ja ylläpitää sitä. Pahimmillaan innon voi toki myös helposti nitistää,  kun lytätään hyvä fiilis ihan varmuuden vuoksi, ettei kukaan ylpistyisi. Tässä on muutamia vinkkejä takataskuun: ”luulisi tuolla harjoittelulla yltävän parempiikin suorituksiin”, ”onko tuossa nyt mitään järkeä”, ”keksisin minä parepaakin tekemistä” tai lyttääminen onnistuu niinkin, että liikuntaa suoritetaan vanhempien toiveet edellä. (Älä nyt vaan ala saarnaamaan -1p)

Yhteiskunta ja koko kulttuuri vaikuttavat siihen, miten liikkumista arvostetaan. Rakennetaanko lähiliikuntapaikkoja, tuetaanko nuorten harrastuksia, rakennetaanko monipuolisesti kevyen liikenteen reittejä, liikutaanko koulussa, seurataanko urheilua, luodaanko idoleita ja esikuvia. Suuri vastuu on myös sillä, mikä on urheilun itse luoma tai sille annettu imago. Onko urheiluun liittyvissä mielikuvissa jäljellä enää hiventäkään urhoollisuuden  ja luonteen vahvuuden ihanteista, joilla pyritään suorituksiin nopeammin, korkeammalle ja voimakkaammin hiomalla fyysinen taituruus, keskittyminen, paineensietokyky ja kunto huippuunsa.  Vai ovatko mielikuvat urheilusta näivettyneet dopingskandaalien ja sopupelien myötä nopeiden voittojen tavoitteluksi, joissa jyvät karsitaan akanoista heti lähdössä ja heikoimmille naureskellaan. Tähän samaan sarjaan kuuluu myös se, rakennetaanko Raaheen superkalliin uimahallin jälkeen Raaheen enään mitään uutta urheiluun liittyvää. (no niin arvasin, menee poliittiseksi, vaalityötä -1p)

Vastuu on meillä kaikilla: valitsenko pyörän vai auton, menenkö jumppaan, naureskelenko toisen liikkumaatomuudelle tai tavoitteelliselle harrastukselle. Pyydänkö kaverin kävelylle tai avantoon, maltanko hiihtää lapsen kanssa hissun kissun 200 metriä, kehua pienestä askeleesta ja itsensä voittamisesta, jaksanko osallistua talkoisiin, kun nämä urheiluseuratkin toimivat talkootyöllä. Liikuntahan on kivaa ja sen kautta tutustuu uusiin ihmisiin. Se edistää.. no sitä kaikkea, mitä ensimmäisessä kappaleessa mainittiin.  Ja vielä; yhdessä tekeminen on hauskaa! (no niin, pateettinen loppunosto, toivotonta +/-0)

Ja itse en kirjoittaisi tällaista asiatekstiä alkuunkaan! (eikä seiso edes sanojensa takana, ei älliä)