Ennätys ja miten siihen tultiin

Lauantai 22.10. Totuuden hetki. Mitä silloin tapahtui? Ja miksi? Seuraavassa hieman tuntemuksia kisasta ja pohdintoja projektin varrelta.

Ennen kisaa

Kisapäivän aamusta oli tarkoitus tehdä mahdollisimman kiireetön. Olimme edellisenä päivänä lähteneet töiden jälkeen kohti Turkua ja perille saavuttiin ihan kohtuulliseen aikaan. Valot sammutin hotellihuoneesta n. klo 23.10, mitä voi pitää varsin hyvänä nukkumaanmenoaikana. Jännitys oli hiipinyt mieleen jo kovastikin ajomatkan aikana, mutta yllättävänkin nopeasti sain unen päästä kiinni. Näin heräsin aamulla hyvissä ajoin ja yllättävänkin virkeänä. Muu perhe osoitti heti sitoutumista yhteiseen projektiimme ja aamupalalle päästiin jopa ennen itselleni asettamaani deadlinea. Hotelliaamupala sopii kisapäivän avaavaksi ateriaksi varsin hyvin, joten sain aamulle hyvän startin. Lasten aikaa leikkipaikalla piti hieman rajoittaa, mutta he tyytyivät lupaukseen että seuraavana päivänä ehtii leikkimään enemmän. Siispä siirryimme huoneeseen pukemaan kisa- ja kannustusvarustusta ylle, edelleen aikataulussa.
Kisapaikalle oli n. 10 minuutin ajomatka ja pysäköintipaikkakin löytyi helposti. Sitten vain hakemaan juoksunumeroa ja verkkaamaan. Ensimmäiset tutut tulivat vastaan jo tässä vaiheessa, mutta minusta ei ollut pidempiin juttutuokioihin. Ajatukset oli jo vahvasti tulevassa kisassa, joten lyhyiden kuulumisten vaihdon jälkeen lähdin verkkaamaan. Tuuli oli kova ja kylmä, joten pidin verkkailun ajan aika paljon vaatetta yllä. En halunnut palella enempää kuin oli pakko. Jännityksissäni kävin vielä kisatoimistolta kyselemässä lähtöpaikan sijaintia. Ystävällisesti ja jännittäjää ymmärtäen he siellä minua auttoivatkin. Lähtöalueelle siirryttyäni vähensin jo hieman vaatetusta ja lämpimikseni hölkkäilin n. 30 metrin matkaa edestakaisin. Sitten tuli kuulutus, että lähtöön on kaksi minuuuttia. Siinä vaiheessa jätin vielä viimeisenkin lämmikkeeni fleecetakin vaimolle ja siirryin muiden mukaan odottamaan varsinaiselle lähtöviivalle pääsyä. Starttihan oli ajoradalta, johon siirryttiin viereiseltä parkkipaikalta vasta juuri ennen starttia. Juuri ennen viivalle pääsyä huomasin Pasin etsivän katseellaan jotain ja tajusin sen olevan minä. Häneltä sain vielä nopeat tsemppaukset ja sitten viivalle. Oli hienoa, että Pasi tuli paikan päälle katsomaan, miten valmennettava suoriutuu.

Ja sitten matkaan

dsc_1014

© Päivi Kippola

Viivalla tuntui tuulevan vielä kovempaa kuin verkatessa. Toimitsijat tsemppasivat kertomalla kyseessä olevan reitin ainoa vastatuulikohta. Tätä hieman hymähdellen epäilin, mutta jätin tuulesta murehtimisen sikseen. Siihen ei kuitenkaan ollut mahdollisuutta vaikuttaa. Lähtö tapahtui onneksi nopeasti ja pääsin hyvin matkaan. Pienemmän juoksutapahtuman etuja on se, että lähdössä ei ole kohtuutonta tungosta ja pääsee heti juoksemaan omaa vauhtiaan. Kellokin lähti tällä kertaa käyntiin ilman ongelmia, edellisen kesän Helsinki City Marathonilla olin onnistunut jotenkin sössimään käynnistämisen ja siksi olin koko matkan hieman epätietoinen kuluneesta ajasta. Nyt siis ei tätä ongelmaa.
Alkuun kierrettiin pieni kierros, jotta maratoniin vaadittava matka täyttyisi. ”Sakkokierroksen” lisäksi oli siis edessä neljä reilun 10 kilometrin mittaista kierrosta. Juoksu tuntui alusta asti hyvältä, verryttely oli siis ollut riittävä.

ksm2016-415

Alun tasauskierroksen jälkeen itse matkaan. © Jari Tomppo

Olin etukäteen jännittänyt aika paljon sitä, joudunko juoksemaan yksin. Kokemukset maratoneilta olivat isommista kaupunkimaratoneista, joissa on ollut koko ajan muita juoksijoita ympärillä. Ainoastaan Riikassa 2014 oli ollut lyhyitä jaksoja, jolloin emme vaimon kanssa nähneet muita juoksijoita. Kaarinassa oli n. 700 juoksijaa, joista maratonilla käsittääkseni vajaa 150. Näytti siis varsin todennäköiseltä, että osa matkasta tulisi taitettavaksi yksin. Parin kilometrin kohdalla vierelle ilmestyi hyväkuntoisen näköinen herrasmies, joka kyseli suunnitelmistani vauhdin suhteen. Kerroin, että 4:30 min/km vauhdilla oli tarkoitus aloittaa ja viiden kilometrin jälkeen sitten katsoisin, onko mahdollisuutta kiristää. Tämä kuulosti ilmeisesti hyvältä, koska tätä vauhtia lähdimme sitten yhdessä etenemään. Itse asiassa juoksimme yhdessä n. 27 kilometrin kohdalle ja jo toisen kierroksen alkupuolella seuraamme oli liittynyt kolme muutakin juoksijaa. Porukassa juoksemisella oli itselleni iso merkitys, jos joku tunnistaa juosseensa seurassani, niin iso kiitos!
Ensimmäiset kaksi kierrosta sujuivat oikein mukavasti, juoksu kulki ja porukassa heitelty huumori kevensi myös vastatuuliosuuksia. Tuuli kieltämättä aiheutti hieman huolta, sillä se tuntui edelleen kovenevan. Ryhmässä juokseminen tuntui kuitenkin antavan toivoa siihenkin, koska pystyimme hieman vetämään letkaa vuoroissa. Puolimatkassa arvioin, etten ollut pystynyt nostamaan vauhtia ihan niin paljoa kuin olisin halunnut, mutta hieman kuitenkin. Pasi päivysti kierroksen loppupuolella ja perhe pariasataa metriä myöhemmin, hieman ennen maalialuetta. Kumpienkin näkeminen toi joka kierroksella uutta voimaa ja ylpeänä reippaista kannustajistani kävin heittämässä perheelle läpsyt aina heidät ohittaessani.

Kolmannelle kierrokselle lähdettäessä suunnittelin, että vastatuuliosuuden jälkeen yritän kierroksen lopun myötätuulissa nostaa hieman vauhtia. Toivoin, että joku viiden hengen ryhmästämme lähtisi samaan vauhtiin mukaan, jotta saisimme juosta viimeisen vastatuuliosuuden yhdessä. Vastatuuliosuus menikin ilman ongelmia ja muutaman sadan metrin sivutuuleen juostavalla osuudella keräilin mielessäni voimia. Sitten tuli yllättävä mutka matkaan; vasemmasta jalastani aukesi kengännauha. Hetken mietin, että jatkan vain juoksua. Sitten päätin, että nauha on pakko sitoa, koska matkaa on vielä lähes 15 kilometriä. Näin ollen minun oli pysähdyttävä sitomaan nauha, mikä ei muuten ole kylmillä käsillä mikään helppo tehtävä. Kuten ei sieltä polviltaan nouseminen ja uudelleen matkavauhtiin kiihdyttäminenkään. Siinä suli vauhdinnostosuunnitelmani. Eroa tuli sen verran, että vaikka jätin 28 kilometrin kohdalla olleen huoltopisteen tarjoilut käyttämättä ja vaikka näköyhteys edellä meneviin säilyi koko ajan, en pystynyt niin paljoa vauhtia kiristämään, että olisin edellämeneviä tavoittanut. En osaa sanoa, hapottiko ylimääräinen kiihdytys niin paljon vai oliko suunnitelmani vauhdin kiristämisestä ollut pelkkää toiveajattelua. Joka tapauksessa tästä kaikesta seurasi, että jouduin viimeisen kierroksen vastatuuliin yksin. Pasi tsemppasi vielä kolmannen kierroksen lopussa, että juokse muu ryhmä kiinni, hyvin menee, mutta siihen en uskaltanut lähteä. Vaimolle sanoin, että painaa jo jaloissa, en uskalla höntyillä. Viimeisen kierroksen alku olikin sitten lähinnä selviytymistä, tuuli jatkoi yltymistään ja yksin juostessa ei lepohetkiä saanut. Tässä vaiheessa vaihdoin kellon näkymää niin, että näin käytetyn kokonaisajan. Mieltä hieman masensi huomata, että 3:15 alitus on karannut, mutta siinä vaiheessa päätin, että myötätuuleen päästyäni nostan vauhtia, tuntui miltä tuntui. Viimeisellä huoltopaikalla otin mukillisen urheilujuomaa (oli muuten hyytävän kylmää jo siinä vaiheessa) ja sen juodakseni muutaman kävelyaskeleen ja sitten annoin mennä. Ja kyllähän siinä jonkinlaisen noston sai aikaiseksi. Ainakin sen verran, ettei lopussa kukaan mennyt ohitseni ja itse asiassa pystyin itse kuittaamaan yhden selän, joka kuului alkumatkan juoksuseuralaiselleni, joka maalissa paljastui M55 sarjan kakkoseksi.

img_2637

Maalisuoralla. © Aki Sahlström

Maaliin ehdin ajassa 3:16:50, mikä on uusi ennätys n. 13-15 minuutin parannuksella, riippuu pitääkö aiempana ennätyksenä HCM 2015 brutto-vai nettoaikaa. Tulos oli joka tapauksessa hyvä, vaikka täytyy myöntää että lopputestin ja sen mukaisen ennusteen perusteella lähdin hakemaan vielä hieman parempaa. Ennuste oli hieman yli 3:05 ja siihen olin toivonut pystyväni. Pettynyt en osannut maalissakaan olla, kyllä kannustusjoukkoni tekivät heti selväksi, että pitivät suoritusta hienona. Tankattuani hieman energiaa maalialueella (oli muuten hyvät tarjoilut, erityisesti lämmin mehu, kiitos järjestäjille!) ja puettuani lämmintä päälle vaihdoimme Pasin kanssa hieman ajatuksia juoksusta ja koko projektista. Hän oli ehtinyt jutella yhden kokeneen juoksukaverinsa kanssa, joka oli todennut tuulen vieneen vähintään 10 minuuttia loppuajasta. Ennuste ei siis ollut tuulesta temmattu ja uskon, että se olisi minulta ollut juostavissa paremmissa olosuhteissa. Tällä kertaa ei ollut ja se jättää hyvällä tavalla nälkää tuleville juoksuille.

Koko projektista

Ohjelman aikana juoksin yhteensä 636,315 kilometriä ja käytin niihin sekä muutamaan kotikuntopiiriin aikaa 63 tuntia 40 minuuttia ja 38 sekuntia. Määrät ovat kohtuullisen isoja, mutta voin sanoa, etteivät ne näin jälkikäteen eikä edes ohjelman aikana tuntuneet kohtuuttomilta. Olin heti projektin alusta asti äärimmäisen motivoitunut harjoittelemaan Pasin antamien ohjeiden mukaisesti. Motivaatiota vain lisäsi se, että huomasi kuntonsa paranevan. Jos nyt jälkikäteen yrittäisi listata plussia ja miinuksia, niin miinuksista voin rehellisesti sanoa, etten keksi yhtään. Toki harjoitusmäärien lisääntyminen toi ajoittain haasteita arjen aikatauluttamiseen, mutta ei kertaakaan ylitsepääsemättömiä. Tässä mielestäni oli ratkaisevassa asemassa kaksi asiaa. Ensinnäkin lenkkien kesto. Pitkiä lenkkejä (yleensä 1/viikko) lukuunottamatta kesto oli yleensä 45-60 minuuttia. Tuollaisen ujuttaminen aikatauluihin on varsin kohtuullisilla joustoilla tehtävissä. Toiseksi meillä oli vaimon kanssa etukäteen mietittynä asioiden marssijärjestys. Työaikataulujen niin mahdollistaessa tein lenkkini aamupäivällä, jolloin juoksu ei vienyt perheen yhteistä aikaa. Jos aamulla juokseminen ei onnistunut, menin lenkille vasta myöhemmin illalla, kun olimme saaneet lapset nukkumaan tai ainakin nukkumavalmiuteen. Toki teimme näiden kahden vaihtoehdon lisäksi paljon lenkkejä yhdessä, koko perheellä tai kaksin. Joka tapauksessa aikataulutus onnistui yllättävän kivuttomasti. Suunnitelmallisuus korvasi lisääntyneen määrän tuomat haasteet.
Plussia voisin luetella loputtomiin: huimasti parantunut juoksukunto, entisestään lisääntynyt motivaatio harjoitella, uusien unelmien syntyminen kehityksen myötä. Siinä vain muutama, joskin merkittävä. Lisäksi suunnitelmallisuus vaikutti suorittamisen laatuun myös niillä lenkeillä, kun jalat tuntuivat raskailta tai happi ei kulkenut totutusti. Tuntemusten mukaan juostessa olisin varmasti ainakin muutaman kerran juossut kevyemmän lenkin kuin ohjelmassa oli ilman ohjelman tuomaa painetta. Toki usein on järkevääkin kuunnella tuntemuksia. Silti seison vahvasti tämän Pasin minulle tekemän ohjelman takana. Jalat painoivat välillä, mutta kertaakaan ei ollut sellainen olo, että paikat olisivat hajoamassa. Toki tein venyttelytkin hyvin tunnollisesti joka harjoituksen jälkeen, mutta sen kai pitäisi olla itsestäänselvää muutenkin? (tässä kohdassa on tarkoitus näkyä hiven itseironiaa) Siitä olen joka tapauksessa varma, että tunnollinen ohjelmassa pysyminen toi paremmat tulokset, kuin oman kehon yliherkkä kuunteleminen niillä raskaammalta tuntuneilla lenkeillä. Joskus pitää uskaltaa myös harjoitella kovempaa kuin on tottunut, jotta kehitystä voisi tapahtua.

Koko projektin onnistumisesta minun täytyy kiittää kahta tahoa. Ensinnäkin tähän olisi ollut täysin mahdotonta lähteä ilman perheen tukea. Päivi sanoi heti, kun kerroin koko mahdollisuudesta edes hakea mukaan valmennukseen, että ”anna mennä!”. Ja tarkoitti sitä. Koko ajan sain kotoa varauksettoman tuen harjoittelemiseen ja bonuksena vertaistuen yhteisten lenkkien ja niihin liittyvien pohdintojen muodossa. Jos jokainen huippu-urheilija tarvitsee taakseen huipputason tukijoukot, niin samoin tarvitsee myös urheilijaa leikkivä harrastelijakin. Siis huipputason, ei oman harrastelijan tasoiset tukijoukot. Toiseksi valmentajani Pasi oli huikea. Rauhoittava niinä hetkinä kuin tarvitsi, kannustava silloin kun oli sen aika ja ammattimainen koko ajan. Parempaa valmentajaa en olisi voinut toivoa.

”Ja se vei koko käden…”

Suunnitelmallinen harjoittelu voi olla vaarallista. Esimerkiksi sillä tavalla, että kehityksen tuodessa uusia haaveita, syntyy halua pyrkiä niitä haaveita kohti. Sellaisia haaveita, joista ei ole osannut aiemmin edes unelmoida. Voin tässä kohtaa paljastaa, että olemme jo Pasin kanssa käyneet keskusteluja ensi vuodesta ja alustavasti sopineet yhteistyön jatkumisesta. Silloin tavoitellaan ”isoa kalaa”. Siitä enemmän tuonnempana.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s