Elämä nelihenkisessä perheessä, jonka kaikilla jäsenillä on omat harrastuksensa, on välillä – tai itse asiassa usein – melkoista organisointia vaativaa. Viime viikonvaihde oli siitä mainio esimerkki. Pääasia taisi silti olla pysyä liikkeessä.

Perjantai:
Tyttären päiväkoti osallistui kotikaupunkimme varhaiskasvatuksen 100-vuotisjuhlan juhlamarssiin ja konserttiin. Tämän vuoksi päiväkodilla piti olla hieman normaalia aikaisemmin. Koska illalla oli ohjelmassa tyttären kaverisynttärit, oli päivän vetotreenille hieman vaikeaa löytää sopivaa väliä. Hyödynsimme hieman normaalia aikaisemman aamun pukemalla lenkkivaatteet jo lähtiessämme viemään tytärtä päiväkotiin ja suuntaamalla suoraan siitä urheilukentälle. Poika lähti samalla ovenavauksella kouluun, joka alkoi vasta reilun tunnin päästä. Sen tunnin poika halusi hyödyntää potkimalla palloa koulun pihan jalkapallokaukalossa. Kentällä juoksimme ohjelmassa olleen 4 x 2000 m, jonka jälkeen vaimon oli aika päästä töihin. Ajoimme kotiin, vaimo meni jo suihkuun ja minä kävin vielä pienen verkkailun lähiympäristössä, minulla ei ollut aivan yhtä kiire töihin.
Iltapäivä meni töissä ja alkuilta juhlittiin synttäreitä. Vieraiden lähdettyä (tai itse asiassa viimeisten vielä istuessa kahvipöydässä) kirjoitin pikaisesti työhön liittyvän koulutuksen ennakkotehtävää, jonka deadline oli sinä iltana 23.59. Tehtävä jäi hieman kesken, koska minulla oli töitä vielä klo 20-23. Töistä palattuani viimeistelin tehtävän ja palautin sen n. klo 23.45. Hyvissä ajoin siis.

Lauantai:
Aamupäivällä laitettiin paikkoja kuntoon ja valmisteltiin synttäreiden kakkososaa, isovanhempien vierailua. Harjoitusohjelmassa oli lepopäivä, tällä kertaa voisi sanoa että onneksi. Aamupäivä olisi ollut ainoa aika, jolloin juoksemaan olisi ehtinyt. Tämä olisi tarkoittanut aikaista heräämistä, mikä ei kyllä perjantain kaltaisen päivän jälkeen houkuttanut. Nyt siis aamupäivällä ehti valmistella synttäreitä. Iltapäivällä saapuivat vieraat. Hiilaritankkausta tuli suoritettua vaimon leipomien herkullisten kakkujen myötä. Vaikka ei tässä mitään kisoja lähiaikona ole, joita varten olisi tankata tarvinnut… Alkuillasta kävimme viemässä yhden vieraista, lasten isomummun, takaisin kotiinsa n. 60 kilometrin päähän. Tältä reissulta palattuamme olikin jo aika lauantaisaunalle.

Sunnuntai:
Työt alkoivat klo 9 ja päättyivät klo 13. Nopea varusteiden vaihto puvusta valmentajan tuulipukuun ja suunnaksi nappulaliigan pelipäivä. Minä valmensin, lapset pelasivat, äiti huolsi ja kannusti. Mukavat 1,5 tuntia kauniissa säässä. Sitten kotiin uudelle vaatteidenvaihdolle ja kaveriperheen lapsen rippijuhliin. Siellä viihdyttiin mukavassa seurassa reilu tunti. Kävellessämme juhlista autolle soitto mummulle ja vaarille, jotka eivät olleet reissun vuoksi ehtineet edellisen päivän synttärikattaukselle. Nyt olisi sopiva aika ottaa heidät vastaan. Hetki synttärijuhlintaa, jonka jälkeen lapset lähtivät isovanhemmilleen, jotta me pääsimme ohjelmassa olleelle pitkälle lenkille. 2 h 20 min ympäri Raahen rantoja oli äärimmäisen mukava tapa lopettaa viikonloppu. Kaikesta kiireestä oli selvitty ja nyt oli aikaa mukavalle yhteiselle harrastukselle. Yhteisellä vauhdilla.

© Päivi Kippola

On oikeastaan aika uskomatonta, kuinka säätkin toivat oman mausteensa viikonvaihteeseen. Perjantaina lapset saivat synttäreillä puhallella saippuakuplia upeassa auringonpaisteessa. Lepopäivä-lauantaina saimme myrskysäässä pysähtyä ja rauhoittua sisätiloihin neljän sukupolven kesken juhlimaan nuorinta. Sunnuntain jalkapalloiluja säät taas suosivat ja kaiken kruunasi ilta, jolloin saimme juosta keskellä kaupunkia, meren äärellä ja lähellä luontoa kohti auringonlaskua.

Kaiken kaikkiaan täytyy sanoa, että usein kun katselee jälkikäteen mitä kaikkea sitä on tullut tehtyä, alkaa helposti hengästyttämään. Arki on usein hektistä ja viikonloput joskus vielä hektisempiä. Silti näitä hetkiä en vaihtaisi mihinkään. Monipuolinen, joskus (lähes aina) kiireinenkin elämä on rikasta ja nautinnollista. Vai minkä näistä muka haluaisi jättää pois: lasten riemu synttärijuhlissa tai harrastuksen äärellä, perheen yhteinen aika, kiinnostava työ, motivoiva ja erinomaisena vastapainona kaikelle muulle toimiva harrastus, joka on lisäksi vaimon kanssa yhteinen? Niinpä, ei mitään. Kiireessäkin voi olla lepoa.