Valmennus on alkanut!

Se taisi olla keväällä, yksi niistä kerroista, kun lenkillä haaveilimme ja leikittelimme ajatuksella, että molemmat tai jompi kumpi meistä osallistuisi  yksilöllisesti räätälöityyn maratonohjelmaan. Ja nyt se on tässä! Kuntotesti oli valmennuksen ensimmäinen harjoitus.

 

Samaan aikaan ajatus tavoitteellisesta valmennusohjelmasta sekä arvelutti, että houkutti. Pelkona oli, että yksilöllinen harjoitusohjelma söisi yhteisen harrastuksen luonnetta, kun tähän asti olemme juosseet elämän ehdoin ja enemmän tai vähemmän fiilispohjalta. Samalla kutkutti ajatus siitä, millaisia tuloksia valmennuksesta voisi olla, kun harjoitteluun saisi uutta näkökulmaa ja terävyyttä. Valmennuksessa olisi kiva olla, vaikka se ei mitään huikeita tuloksia toisikaan. Tosin ei mitään tuloksiakaan vastaan olisi.

Aika pian tuon keskustelun jälkeen Ontrailin Facebook-ryhmässä kyseltiin maratonvalmennuksesta kiinnostuneita. On helppoa arvata, että olin yksi sellainen ja osoitin kiinnostukseni. Positiiviseksi yllätyksekseni tämä johti siihen, että minut arvottiin mukaan valmennukseen. Valmentajanani toimii Pasi Päällysaho. Kesän ison haasteen eli NUTS Pallaksen jälkeen palauduin kaksi viikkoa, jonka jälkeen pääsin aloittamaan valmennettavana olemisen maratoonarin tasotestillä.

Sunnuntaina aamulla lähdimme koko perheellä kohti Helsinkiä, jossa testi pidettiin. Lähdimme aamusta, koska halusimme matkustaa kiireettömään tahtiin ja kuitenkin olla perillä riittävän aikaisin, jotta saisin hyvät yöunet ennen aamuista testiä. Hyvin suunniteltu oli vain puoliksi tehty, sillä en jännitykseltäni oikein saanut illalla unta. Herätys oli aamulla klo 6:00, halusimme aamiaiselle heti 6:30, jottei tulisi liian kiire. Tapaaminen Pasin kanssa oli sovittu Liikuntamyllyn aulaan klo 8:30. Tässä kohtaa suunnittelu oli toiminut. Ehdimme yhtä aikaisempaan raitiovaunuun kuin oli tarve ja sitä myöten myös yhtä aikaisempaan metroon. Olimme siis paikalla hyvissä ajoin ja Pasinkin saavuttua jo ennen puolta pääsimme aloittamaan testin hieman sovittua aiemmin. Tämä oli hyvä, sillä jännitys vain lisääntyi aamun kuluessa ja teki malttamattomaksi päästä juoksemaan. Lisäksi Liikuntamyllyssä oli alkamassa EasySport teemaviikko, jonka vuoksi radalta tuli olla pois klo 10 mennessä.

Testin toteutus

Testissä juostiin 6 x 2000 metriä 40 sekunnin palautuksilla. Ennen testiä ja jokaisen vedon jälkeen ilmoitin sykkeen Pasille ja hän mittasi minulta laktaatit. Lepolaktaatin mittaus poisti minulta yhden jännityksen aiheen, eli ilmaisi minun olevan palautunut Pallaksen seikkailusta. Toki pari edellisellä viikolla juoksemaani kevyttä hölkkää olivat siihen suuntaan viitanneetkin, mutta ensimmäisen ultran jälkeen en ollut asiasta millään muotoa varma, eihän minulla ollut ajallisesti likimainkaan noin pitkistä suorituksista kokemuksia. Myös Pasi myönsi pohtineensa, olenko ehtinyt täysin palautua. Onneksi olin.

Sitten päästiin itse asiaan. Pasi oli antamieni ennakkotietojen perusteella määritellyt jokaiselle kaksitonniselle vauhdit, joita seurasin radan vierellä vilkkuvien valojen avustamana. Ensimmäinen pätkä juostiin verryttelyvauhtia, muistaakseni n. 6:30 min/km. (Sanoihan Pasi ne tarkatkin vauhdit, mutta jännitys ja keskittyminen veivät ne mielestäni saman tien.) Se olikin hyvä, sillä niin sain totutella valojänikseen ja myös Liikuntamyllyn rataan. Minulla on aika vähän kokemusta ratajuoksusta ja erityisesti 200 metrin sisäradan jyrkät ja kaltevat kaarteet hieman oudoksuttivat aluksi. Varsinkin hitaassa vauhdissa tuntui haasteelliselta löytää hyvää juoksuasentoa.

Toisella pätkällä vauhtia nostettiin n. minuutilla/km ja kolmannella juostiin jo hieman yli 5 min/km, jossa arvioitiin ns. maratonkynnykseni olevan. Sitä tässä testissä oikeastaan haettiinkin. Saan toki tietooni sykealueeni sekä aerobisen ja anaerobisen kynnykseni, mutta päätavoitteena oli löytää maratonkynnys, syke jossa laktaattien muodostuminen on sopivalla tasolla maratonin juoksemista ajatellen. Kolme viimeistä pätkää juostiin alle 5 min/km nopeimman ollessa n. 4:30 min/km. Sen oli tarkoitus olla vauhti, joka ei ole vielä maksiminopeus mutta kuitenkin sellainen, jossa joutuu jo tekemään vähän töitä vauhdin säilyttämiseen. Sitä se sitten olikin. Ei voi kuin ihmetellä Pasin ja hänen yhteistyökumppaninsa Jari Rostin (joka ei itse testiin päässyt paikalle) ammattitaitoa. Näkemättä minua tai juoksuani kertaakaan he parin taustatiedon perusteella määrittivät testiini vauhdit, joissa sekä syke että laktaatit nousivat tasaista vauhtia, kuten pitikin.

Itse testitilanteesta voin sanoa, että se oli erittäin mukava ja miellyttävä. Olin innoissani tästä mahdollisuudesta jo etukäteen ja myös jännitti. Pasin ammattimainen toiminta oli omiaan toisaalta rauhoittamaan ja toisaalta tsemppaamaan. Joka tapauksessa pääsin tekemään testin hyvällä ja rauhallisella, mutta samaan aikaan näytönhaluisella mielellä.

Perheen mukanaolo oli myös merkittävä asia. On etuoikeutettu olo, kun joku on kiinnostunut omasta harrastuksesta ja on valmis lähtemään satojen kilometrien päähän seuraamaan, kannustamaan ja kuvaamaan. Tämäkin postaus olisi kuvaton ilman Päiviä, vaikka hän onkin ainoa jota kuvissa ei näy. Tyttären vilpittömät ja innokkaat kannustushuudot saivat askeleet tuntumaan kevyemmiltä. Sokerina pohjalla poikani juoksi viimeisen vedon viimeisen loppusuoran rinnallani maaliin. 60 kierrosta samaa rataa ympäri n. tunnin aikana voisi tuntua tylsältä ja puuduttavalta ajatukselta. Tällaisen kannustuksen kohteena se ei ollut sitä lainkaan.

Mukavana lisänä testiä tuli seuraamaan myös Nina, joka on toinen valmennukseen samassa yhteydessä arvottu. Nina aloitti valmennuksen muutamaa viikkoa aiemmin ja on ollut mukava seurata hänen harjoitteluaan esim. hänen bloginsa kautta. Emme olleet aiemmin tavanneet, mutta oli kiva kun nimi sai kasvot. Olemmehan samassa tilanteessa tällä hetkellä.

 

Testin tarkemmista tuloksista ja analyysistä kirjoittelen myöhemmin niiden valmistuttua.