Arvatkaa, mikä tänään on jippiii!
Saa pelata monta peliä. Tietysti, tässäpä pelipäivän antia Innon kertomana.
Tänään pelattiin kivoja pelejä. Pelasimme neljä peliä Limingassa. Pelaaminen oli kivaa. Tein kaksi maalia. Ensimmäisen pelin voitimme 3-2 , toisen 2-0, kolmannen 4-1 ja viimeinen päättyi tasan 1-1. Tänään oli ensimmäinen kerta, kun pelasimme samoilla pelipaikoilla koko päivän. Olin pohjapelaaja, vaikka olen ollut aika paljon puolustajana. Onnistuimme pelipaikkojen haussa ja meillä oli mukana taktiikkatauluja. Me pelasimme kolme peliä minun pallolla. Niin ja ensimmäistä kertaa joukkueella oli päällä oman joukkueen peliasut. Yhtään ei väsytä.